Myllylähteen kunnostustyöt alkavat olla viimeistelyä vaille valmiit

0
Välillä Myllykylän Lähteentuvan saunassa ja avannossa on väkeä kuin pipoa.

ORIPÄÄ/Myllylähde. Myllylähteen ja sen etelänpuoleisen alueen ilme on viime vuosina muuttunut olennaisesti, kun kyläläiset ovat hankkeen turvin raivanneet ja kunnostaneet aluetta.

–Se oli aivan umpeen kasvanut ja pusikoitunut alue, muistelee lähteen kupeessa asuva Antti Saarelainen muutaman vuoden takaista näkyä.

Kolme vuotta sitten alkanut hanke alkaa nyt olla päätöksessään, kun määräaika umpeutuu huhtikuun lopussa.

–Tämän kuun alussa aloimme siistiä vielä rantoja ja pitkospuihin kaadetaan loput aluspuut. Kevään aikana on tarkoitus saada kaikki valmiiksi, vakuuttaa hankkeen alullepanija ja vetäjä Matti Kulmanen.

Talkoot jatkuvat joka sunnuntai ja Kulmanen kehottaakin tulemaan Myllylähteelle moottorisahan kera.

Raivaushommia riittää enää helmikuulle, mutta pitkospuissa menee hiukan kauemmin.

–Se ottaa oman aikansa, että saadaan aluspuut kuorittua ja pätkittyä oikean mittaisiksi, hän tietää kertoa ja vinkkaa samalla huhtikuussa järjestettävästä pitkospuupäivästä.

–Silloin pääsee katsomaan, mitä ollaan tehty. Samalla pääsee myös itse tekemään pitkospuita ja nauttimaan tietenkin upeasta luonnosta.

Ruoppaus kirkasti veden

Myllylähteen kunnostaminen on vaatinut talkoolaisilta lukemattomia työtunteja. Pelkästään hartiavoimin tehtyä työtä on tähän mennessä takana lähes 850 tuntia, ja koneita puolestaan on käytetty noin 450 tuntia.

Kulmanen kiitteleekin talkoolaisia, joita on aina riittänyt.

–Meillä on tosi hyvä kyläyhteisö, ja talkoolaisia on ollut aina hyvä määrä. Myös ruokahuolto on pelannut aina erinomaisen hyvin.

Huhkiminen lähteen kimpussa ei ole mennyt hukkaan, sillä esimerkiksi veden laatu on nyt niin hyvää, että sitä pystyy jopa juomaan.

–Ruoppaukset elävöittivät veden laatua niin, ettei viime kesänä ollut levää lainkaan. Olen käynyt juomassa sitä ihan suoraan lähteestä, Kulmanen naurahtaa ja vakuuttaa vatsansakin pysyneen kunnossa.

Luonto on muutenkin Myllylähteen ympäriltä Kulmasen mukaan herännyt kukoistukseen kunnostustöiden jälkeen.

–Paikka oli niin rämettynyttä, että liikkuminen siellä oli aivan mahdotonta, hän toteaa ja pitää tärkeimpänä sitä, että lehtipuut saatiin pois lähteen ympäriltä kerryttämästä lehtimassaa sen pohjalle.

Jatkossa paikka tulee vaatimaan raivaussahan käyttöä vuosittain, mutta Kulmasen mukaan se ei tule olemaan mikään iso operaatio.

–Se ei kaipaa kuin pari kolme ukkoa yhdeksi päiväksi, niin alue pysyy siistinä. Se vaatii kuitenkin säännöllisyyden, hän painottaa.

Hankkeeseen oli kirjattu myös lampaiden tuominen alueelle, mutta niiden osalta asia on vielä auki ja selvittelyn alla.

–Emme ole vielä selvittäneet, mistä lähtisimme kyselemään lampaita, Kulmanen sanoo.

 

Jorma Mäkilä, Lauri Köymäri, Erkki Halkivaha ja Ismo Raitanen nauttivat hyisestä vedestä. Kylmän uinnin jälkeen uni maistuu miehille.

Saunassa kuulee parhaat jutut

Myllykylän Lähteentuvan sauna ja avantouintipaikka on niin suosittu, että välillä lauteilla on väkeä ihan ruuhkaksi asti. Se on myös paikka, jossa kuulee seutukunnan tuoreimmat uutiset.

–Ei edes lehtiä tarvitsisi välttämättä tilata, sillä täällä kuulee parhaat jutut ja tuoreimmat uutiset kaikista asioista, nauraa saunan vieressä asuva Antti Saarelainen.

Myös Armi Saarinen kiittelee saunayhteisöä, jossa juttu lentää.

–Täällä ei ole koskaan tylsää, ja aina täältä lähtee mieli virkeänä pois, hän vannoo ja nauraa avantoon jäävän viisi kiloa painostakin.

Vaikka tänä talvena ei ole juuri jäitä saatu, vakuuttavat Erkki Halkivaha ja Lauri Köymäri, ettei se haittaa.

–Vesi on kuitenkin sen pari astetta, joten ei avannon puuttuminen mitään haittaa, he tuumivat.

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here