Lukijoiden kuvat -palstalla ollaan niin pääsiäistunnelmissa kuin keväänmerkkien äärelläkin. Pääsiäispuput ovat olleet vauhdissa ainakin Riihikoskella ja Yläneen Heinijoella, jonne tulivat pudottaneeksi ”suklaamunalastinsa”.
Alkava kevät on myös osoittautunut kukkeaksi: voikukka kukkii Aurassa, krookukset Marttilassa ja sinivuokot Pöytyän Haverilla.
Mukana galleriassa on myös tunnelmallisia maisemakuvia, monenmoisia lintupersoonia ja yksi värjöttelevä orava.
Pääsiäispuput vauhdissa. Sari Heikkonen ikuisti kaksi rusakkoa Riihikoskella maanantaina 6.4.
Huppista! Onkohan pääsiäispupu ollut liian suuren munakuorman kanssa liikkeellä – ja pussukka on revennyt ja munat pudonneet? Tapahtunutta vahinkoa kummastelee Minna Salonen Yläneen Heinijoelta.
Voikukka kukkii jo Aurassa. Ensimmäisen voikukan ikuisti 1.4. Tiina Ketola.
Krookuksetkin kukkivat jo – ainakin Marttilassa. Mika Ollula ikuisti varhaiset kukkijat sunnuntaina 5.4.
Sinivuokot kukkivat myös Pöytyän Haverilla, kuten Sari Heikkosen maanantaina 6.4. ottama kuva todistaa.
Maustekurkku, banaani vai päärynä? Kaupan päärynäkorista löytyi omintakeinen hedelmä. Muoto viittaa vahvasti banaanin ja suolakurkun suuntaan, mutta maku taitaa kuitenkin olla päärynämäinen. Omituisen hedelmän kuvasi Hilma Viljanen.
Dramaattiset varjot. Terttu Honkaranta kuvasi pöytyäläisessä peltomaisemassa valojen ja varjojen leikin.
Kehno sateensuoja. Tuija Viskari valokuvasi perjantaina 3.4. Yläneellä oravan, joka oli tunkeutunut syöttöautomaattiin kenties lumisateelta suojaan. No, ruokahuolto ainakin pelasi.
Pikkuvarpusen poseeraus. Pikkuvarpunen poseerasi mallikkaasti Simo Päivärinnalle Koskella.
Kosken korskea kottarainen. Simo Päivärinta kuvasi maanantaina 6.4. Koskella ylväästi ympäristöään seuranneen kottaraisen.
Hitchcockin Linnut? Ei, vaan valtaisa hanhiparvi Kosken Partelassa sunnuntaiaamuna 5.4. Näkymän ikuisti Simo Päivärinta.
OTITKO HYVÄN KUVAN? Näytetään se muillekin! Lukijoiden kuvat -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. Lähetä kuva tietoineen Auranmaan Viikkolehden toimitukseen osoitteeseen: toimitus@avl.fi