Verhonkulmalla koeajot käynnissä – Tuulivoimapuiston luovutus siirtynyt kesään

0
Verhonkulman tuulivoimapuistossa on käynnissä koeajot. Tuulivoimaloiden luovutus Ikea Suomelle on siirtynyt kesään.

MARTTILA/Verhonkulma. Verhonkulman tuulivoimapuistossa on käyttöönotot ja koeajot käynnissä. Näillä näkymin tuulivoimapuisto saadaan valmiiksi kesäkuun puolivälin tienoilla. Puisto oli alun alkaen tarkoitus luovuttaa Ikea Suomelle jo talvella. Talven kovat tuulet ja sateet tekivät kuitenkin kiusaa voimaloiden pystytykselle ja tavoite valmistumisesta siirtyi vappuun. Nyt aikataulua venyttävät viimeistelytyöt.

–Kyseessä on uudehko voimalatyyppi, tuulipuistohankkeesta vastaavan OX2:n projektipäällikkö Jommi Tervo toteaa ja kertoo, että Verhonkulman tuulivoimapuisto halutaan luovuttaa täysin valmiina.

Verhonkulma on osa isompaa kokonaisuutta, johon kuuluvat myös Maalahdelle parhaillaan rakennettavat tuulivoimapuistot sekä viime vuonna luovutettu Kurikan Ponsivuoren tuulivoimapuisto. Etunenässä valmistuneessa Ponsivuoren tuulivoimapuistossa on Tervon mukaan tehty korjauksia, joista saadut kokemukset halutaan Verhonkulmalla huomioida ennen tuulivoimapuiston luovuttamista.

Myös koronatilanne on Tervon mukaan jonkin verran vaikuttanut Verhonkulman valmistumiseen.

–Vahvistettuja koronavirustartuntoja meillä ei ole ollut, mutta tilanne on vaikuttanut kulkemiseen, Tervo sanoo ja toteaa, että alihankkijalla on ollut pähkäilemistä työvoiman liikuttamisessa.

Työmaalla on myös jaettu työntekijöitä eri ryhmiin ja pareihin tartuntavaaran välttämiseksi.

–Onneksi kaikki isot työt saatiin tehtyä ennen poikkeusolojen alkua, ja säätötoimenpiteitä voidaan tehdä myös etänä.

Verhonkulmaan valmistuvan tuulivoimapuiston kokonaisteho on 26 megawattia. Kustannusarvioltaan 25 miljoonan euron investointiin ei käytetä valtion tukea. Marttilan kunnalle puistosta tulee kertymään voimalaa kohti noin 20 000 euroa, eli yhteensä noin 120 000 euroa vuodessa voimalaitosveroa. Lisäksi tuulivoimalan perustukset, torni ja konehuoneen runko ovat kiinteistöverotuksen piirissä. Voimalat ovat 210 metriä korkeita.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here