KOSKI. Kosken ylioppilasjuhlassa nähtiin tavanomaiseen tapaan riemua, haikeutta ja ylpeyttä omasta koulusta, mutta myös käsidesiä ja kasvomaskeja.
Halaukset jätettiin väliin, mutta ei se ainakaan pahasti tuntunut ylioppilaiden riemua latistavan.
Ylioppilaan puheen pitänyt Simo Tamminen summasi Kosken lukion hengen nasevasti:
–Opettajat, olette enemmänkin rakkaita ystäviä kuin opettajia. Eikä tule unohtaa koulun kantavaa voimaa, meidän kuningatarta Mirjaa, Tamminen totesi.
Ylioppilaan äidin puheen pitänyt Anne Mäkelä osui varmasti oikeaan, kun kertasi kevään tapahtumia. Ylioppilaskokelaat joutuivat koronan vuoksi tavallistakin kovempaan paikkaan, mutta siitä selvittiin.
–Jokainen teistä löytää kyllä oman paikkansa. Kulkekaa omia polkujanne, vaikka muut eivät niitä aina ymmärtäisikään. Luottakaa itseenne, se kyllä kantaa, Mäkelä evästi ja lisäsi ehkä tärkeimmän:
–Ja muistakaa soittaa äidille. Se on tärkeää – ainakin äidille.
Lukion rehtorin Mirja Rautavuori-Lehtisen oli helppo omassa puheenvuorossaan luoda katsaus myös Kosken lukion nykytilaan. Ensimmäiset lakit painettiin päähän vuonna 1957. Sen jälkeen alue on laajentunut ja toiminta kehittynyt monella tapaa.
Kaiken ytimessä on kuitenkin hyvin yksinkertainen asia.
–Kun lukiomme palkittiin koko Suomen vuoden lukioksi, yhtenä kriteerinä oli yhteisöllisyys, Rautavuori-Lehtinen muistutti.
Oppilaiden hyvä asenne joutui testiin keväällä koronan aiheuttamissa paineissa.
–Te ette valittaneet, koska tiesitte, ettei siitä olisi hyötyä. Olette oppineet, ettei elämässä kaikkea saa helpolla, Rautavuori-Lehtinen kiitteli.
Hyvästä asenteesta kertoi sekin, kun eräs oppilas totesi keväällä todistusta hakiessaan, että tässähän saadaan kaksi juhlaa yhden asemasta.
Kevään jälkeen ylioppilaat ovat jo menneet kuka minnekin ja monella on vielä tulevaisuus hämärän peitossa.
Rautavuori-Lehtinen valoi kuitenkin uskoa nuoriin sanoilla, jotka kannattaa muistaa:
–Ovet avautuvat, ennemmin tai myöhemmin.