Aurajokilaakson Kulttuuriralli näytti kotiseudun uusin silmin

0
Teuvo Hieta ja Mika Kavander esittelivät ylpeinä Jawa-moottoripyöriään. Aman puheenjohtaja Kavander oli tyytyväinen päivän antiin.

AURA, PÖYTYÄ, ORIPÄÄ. Sunnuntaina järjestetty Aurajoen matkailutien kulttuuriralli sai ihmiset liikkeelle.

–Karkeasti arvioiden voisi sanoa, että likemmäs tuhat ihmistä on ollut liikkeellä. Osa on tietysti käynyt vain kotikuntansa kohteissa, osa laajemmin, arvioi Anna Rauhansuu Auranmaa-säätiöstä.

Ajatus kulttuurirallista syntyi viime vuonna Auranmaa-säätiön kokouksessa, kun Matti Tilkanen visioi koko Auranmaan kulttuurirallia. Lopulta ajatus toteutui Auranmaa-säätiön, Ars Auranmaan ja Aurajoen Matkailutien esiselvityshankeen yhteisenä ponnistuksena ja yhteiseksi nimittäjäksi tuli Vanha Turuntie – tai millä nimellä tietä haluaakin kutsua.

Tiestä on meneillään esiselvityshanke ja tavoitteena on saada tiestä virallinen matkailutie. Sopivaa nimeä tulevalle matkailutielle etsittiin sunnuntaina Auraamossa.

Tapahtuma on saamassa jatkoa ensi vuonna. Nyt kohteita oli mukana 33 ja moni on jo ilmoittautunut ensi vuodelle mukaan.

–Kehitysmahdollisuuksia on paljon. Ensi vuonna mukana on varmasti hyvinkin viitisenkymmentä kohdetta. Aurajoen voisi ottaa paremmin mukaan tapahtumaan. Jos tapahtuma olisi kaksipäiväinen, ihmiset voisivat yöpyä pop up -majataloissa. Valtasen auto voisi ajaa edes takaisin tiellä, jota sen autot ovat suhanneet vuosikymmeniä, Rauhansuu visioi.

Kaikenlaista kulttuuria

Kulttuurirallissa oli mukana hyvin erilaisia kohteita. Museot, mopedit, partio, kartanot ja myssyt sulautuivat yhteen yhdeksi tapahtumaksi tien varrelle. Mukana oli myös yksityisiä kohteita, joihin ei normaalisti pääse vierailemaan. Paljon kiitosta sai esimerkiksi Pihlavan kartano, jonka miljöö on ainutlaatuinen.

Auraamossa hankekoordinaattori Päivi Joki-Heiskala esitteli Aurajoen matkailutien esiselvityshanketta ja otti vastaan nimiehdotuksia tulevalle matkailutielle.

–Tavoitteena on perustaa virallinen matkailutie. Tavoitteena on tehdä aiesopimus, jonka jälkeen voidaan hakea matkailutiestatusta, Joki-Heiskala kertoi.

Ylihuomenna torstaina on hankkeen kannalta tärkeä päivä, kun jokivarren kuntien johtajat kokoontuvat käsittelemään asiaa.

Auraamossa oli kotiseutuhenkeä nostattamassa myös Ars Auranmaan Susanna Joki , jonka runorysään sai jättää Auranmaa-aiheisia runoja.

–Keräämme Auranmaa-runoja 10.10. saakka, Joki kertoi.

Paljon nähtävää

Liikkeellä ollut kulttuuriväki kiitteli päivän runsasta antia. Moni sanoi käyneensä kotiseudun nähtävyyksissä ensimmäistä kertaa. Parannusehdotuksiakin tuli.

–Päivän parasta antia oli, että löysimme lapsenlapselle lahjaksi myssyn. Tämä on hieno tapa viettää sunnuntaina. Ensi vuonna voisi ottaa Yläneenkin mukaan, Elisa Niittymaa sanoi Myssyfarmin pisteellä.

Kuudessa eri kohteessa vieraillut auralainen Matti Heikka toivoi ensi vuodelle lisää aikaa.

–On niin paljon hienoja kohteita, ettei millään ehdi kaikkea, Heikka sanoi.

Auranmaan Mopedi- ja Ajoneuvoharrastajien puheenjohtaja Mika Kavander kiitteli päivän ideaa ja runsasta kävijämäärää. Aman pisteellä näkemisen arvoinen oli vanhojen laitteiden lisäksi itse miljöö. Teuvo Hiedan omistama Mattilan tila on sijainnut tien varrella 1600–luvulta saakka ja on siis jo itsessään näkemisen arvoinen kulttuurikohde.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here