Siltaremontti katkaisee liikenteen Ruskolaisissa

0
Uuden sillan myötä nykyinen 30 tonnin painorajoitus poistuu.(Kuva: Veeti NUrminen)

MARTTILA. Marttilan Ruskolaisten yksityistien silta menee remonttiin, ja liikenne sillan kohdalta laitetaan poikki elokuun yhdeksästoista päivä alkaen.
Liikennekatkon on tarkoitus kestää 30. päivä marraskuuta asti. Remontin aikana on käytössä kiertotiet Haverintien ja Ulvintien kautta. Työ alkaa vanhan kansirakenteen purulla, jonka jälkeen vanhojen vedenpäällisten maatukien ja betonien yläosat uusitaan. Kansi asennetaan lopuksi päälle elementteinä. Loppusilauksena paikalle asennetaan uudet kaiteet ja pätkät uutta asfalttia. Asfaltin uusimisen ajankohta tosin riippuu sääolosuhteista.
–Katsotaan, uusitaanko asfaltti marraskuussa vai keväällä, Jaakko Voittomäki Kaskenoja Oy:stä kertoo.
Siltaremontti viivästyi aiemmin, kun joesta löydettiin uhanalaista vuollejokisimpukkaa. Nyt tehtävä remontti jättää simpukat rauhaan, sillä sillan vedenalaisiin rakenteisiin ei kosketa lainkaan. Uusi silta on ilman keskipilaria oleva poikittaisjännitetty puusilta.
Uuden sillan myötä 30 tonnin painorajoitus poistuu. Tieisännöitsijä Esa Ojanen kertoo, että yksityistiekunta on saanut siltaremonttiin valtion harkinnanvaraisen yksityistien perusparannusavustuksen, ja myös kunta on luvannut hanketta avustaa.
Marttilassa huolta on herättänyt myös Rounankosken sillan kunto. Esa Ojanen sanoo, että Rounankosken sillan betonirakenteet on tutkittu, mutta tutkimustulokset eivät ole vielä valmiina.
–Sen kanssa pääsee eteenpäin, kun betonitutkimustulokset saadaan, Ojanen toteaa.