Sunnuntaina ensi kertaa järjestettävässä Aurajokilaakson Kulttuurirallissa voi pysähtyä 33 kertaa

0
Kyösti Iitin Enkelipuisto on myös mukana Kulttuurirallissa sunnuntaina klo 12–15, vaikkei ihan Turuntien varrella sijaitsekaan. Sunnuntaina puistossa on luvassa paljon nähtävää sekä keskustelua ja musiikkiesityksiä.

ORIPÄÄ, PÖYTYÄ, AURA, LIETO. Sunnuntaina järjestetään Varsinais-Suomen ensimmäinen Kulttuuriralli, kun Aurajokilaakson yksityiset ja julkiset kulttuurikohteet avaavat ovensa yleisölle klo 11–16 Oripäästä aina Lietoon asti.

Tapahtumassa on mukana 33 kohdetta, joiden yhteinen nimittäjä on sijainti Aurajoen matkailutien (tie 222, 2255) varrella tai lähistöllä. Kyse on ennennäkemättömästä tapahtumasta ja vierailukohteita valitessa koittaa runsauden pula – kiinnostavia kohteita on rutkasti eikä kaikissa ehdi vierailla viidessä tunnissa.

Tapahtuman suojelijana toimii oripääläinen kulttuuri- ja tiedeministeri Annika Saarikko.

Tapahtuma tarjoaa paitsi laajan kattauksen vierailukohteita, myös mahdollisuuden nähdä oma kotiseutu uusin silmin tulevalta matkailutieltä käsin.

–Tässä tapahtumassa matkailutie näyttää vetovoimansa, kuvailee tapahtuman takana olevan Aurajoen Matkailutien esiselvityshankkeen vetäjä Päivi Joki-Heiskala.

Tapahtuman muut järjestäjä ovat Auranmaa-säätiö ja Ars Auranmaa. Vierailijoita odotetaan sekä Turun seudulta että tapahtumakunnista.

Tapahtumasta käydyssä keskustelussa järjestäjille on jo käynyt ilmi, että monet kohteista ovat uusia tuttavuuksia kotikuntansa asukkaillekin. Kohdelistalta löytyy kotiseutumuseoiden, näyttelyiden ja yksityisten museoiden lisäksi myös tienvarren uusia palveluyrityksiä, kuten Liedon Kahvila Namia tai Riihikosken Vanha Vehnämylly. Erityisen kiinnostavia kohteita ovat yksityiset kodit, kuten valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö Pihlavan kartano ja Manttaalin tilan päärakennuksen Mööpelitupa Pöytyällä, Äären tilan vanhat holvikellarit ja Indermühlen-musiikkituokiot Aurassa tai nykyään kunnan omistama Syrjämän ateljeekoti Oripäässä.

–Kohteiden lukumäärä yllätti meidät iloisesti. Tapahtuma tulee taatusti laajenemaan ensi vuonna, sillä elokuulle 2021 on tullut jo paljon kiinnostuneita ilmoittautuneita, jotka eivät tänä vuonna ehtineet mukaan, kertoo Ars Auranmaan puheenjohtaja Susanna Joki.

Järjestäjät painottavat, että tapahtumaan saa osallistua ainoastaan terveenä. Moni kohteista on ulkoilmakohde ja vieraiden toivotaan jakautuvan tasaisesti eri kohteisiin niin, ettei ruuhkia pääse syntymään ja hygieniasta huolehditaan.

33 mielenkiintoista kohdetta

Tapahtuma pidetään sunnuntaina kello 11–16, mutta osassa kohteista on poikkeavia aikatauluja.

Oripäästä tapahtumaan osallistuvat Syrjämän Ateljeekoti Villa Ville, Taiteilija Maarit Ailion ateljeemyymälä, Tie to Heaven ompelimo sekä Oripään kirkko.

Pöytyältä mukana on Haverin näkötorni, Lahtisen tilan maisemapelto, Pihlavan kartano, Khronoksen talo, Myssyfarmi, Sudenkuoppa, Museopappila, Pöytyän kirkko ja vanha hautausmaa, Kyntäjäntupa ja Reppuniemen alue, Enkelipuisto, Terveydenhuoltomuseo (klo 12–14), Vanha Vehnämylly, Mööpelitupa, Mäkiäistentalo ja Kyrössä sijaitseva Vanha Palikka (klo 14–16).

Aurasta tapahtumaan osallistuvat Koskipirtti ja Museotalo, Aurasalin Galleria (klo 11–15), Auraamo, Äären tilan puutarha, Veräjänkorvan museo, Auranmaan Mopedi- ja Ajoneuvoharrastajat Mattilan tilalla, Vähätalon/Hannulan tila, Veikko Mellasen patsaspuisto ja Partiomaja.

Liedosta mukana ovat Tarvasjoen kotiseutumuseo (klo 11–15), Nautelankosken museo, Nautelan kartano, Vilkkimäen Kahvimuseo sekä Kahvila Namia.

Kohteissa on tarjolla mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Pihlavan kartanossa pääsee muun muassa katselemaan historiallisesti merkittäviä rakennuksia ja Raija Turtolan omaa näyttelyä. Myssyfarmin päämajassa eli entisellä Haverin koululla on esillä Aulis Heikkilän Aurajoki-akvarelleja sekä Pöytyän Urheilijoiden hiihtojaoston luomubuffetti. Paikanpäällä on myös ”Welcome to Pöytyä – the Land of Misfits” -mainoselokuvan ensi-ilta.

Auraamossa on kesäkaupan ja kahvilan lisäksi Ars Auranmaan tekstipaja ja ”Mun Auranmaa” -runokeruu, kulttuuritoimen yhteisötaideteoksen suunnittelu Auraamon seinään sekä Aurajoen matkailutien esiselvityshankkeen tiedotuspiste. Paikan päällä voi myös äänestää matkailutielle nimeä.

Lisätietoa osoitteesta www.aura.fi/ajankohtaista/kulttuuriralli/
Kartta ja kohdelista osoitteessa www.aura.fi/wp-content/uploads/2020/08/Aurajokilaakson-Kulttuuriralli-2.pdf
Lisätietoa myös Facebookissa: Aurajokilaakson Kulttuuriralli