Pöytyän kotihoidon kuntoutustoiminnalla tuetaan kotona asumista

0
Kyröläinen Terttu Rantala on aikanaan ollut hyvin innokas kävelijä, ja edelleen hän käy lähes päivittäin kävelyllä metsänreunassa. Pari kertaa viikossa hänen tukenaan on fysioterapeutti Suvi Partanen.

PÖYTYÄ. Kyröläinen Terttu Rantala asuu isossa omakotitalossa miehensä kanssa. Hän kertoo liikkumisensa heikkenevän jatkuvasti, mutta erilaisten tukipalveluiden avulla kotona asuminen onnistuu edelleen.

–Mikäs täällä on ollessa, kun ruoka tuodaan valmiiksi, kaupassa käydään ja siivoojakin tulee säännöllisesti, Rantala luettelee hyväntuulisena.

Nykyään pari kertaa viikossa käy myös fysioterapeutti Suvi Partanen, joka kannustaa Rajalaa ylös, ulos ja liikkeelle.

–Nuorena kävelimme mieheni kanssa paljon, ja olimmekin kylällä ensimmäisiä, jotka ottivat sauvat käyttöön, Rajala muistelee ja kehuu edelleen käyvänsä päivittäin metsänlaidassa kävelyllä.

–Vaikka ei se kyllä oikein meinaa maistua yksinään, hän murehtii.

Kotona tehtävät harjoitukset vaativat Partaselta hieman luovaa ajattelua, koska kuntoilulaitteita ei voi raahata asiakkaan luokse. Kuntoutuspäivänä Rantala pääseekin nostelemaan vanhaa, vedellä täytettyä etikkakanisteria, ja lisäksi ohjelmassa on tuolijumppaa ja kävelyä. Koska Rantalaa usein huimaa, hän pyytää Partasta olemaan tukenaan.

–Tertun kanssa on paljon sitä, että pieni kosketus selässä riittää. Enemmän tämä tuen antaminen on tällaista henkistä, Partanen naurahtaa ja kannustaa samalla Rantalaa nostamaan kanisteria vielä kerran.

Terttu Rantalan käsi heilahtaa iloisesti ylös, kun fysioterapeutti Suvi Partanen kehottaa tekemään liikettä.

Jokaiselle yksilölliset tavoitteet

Kaikki asiakkaat eivät ole aina yhtä innostuneita pitämään kuntoaan yllään kuin Terttu Rantala, ja silloin kysytäänkin hoitajan ammattitaitoa, jotta hänet saadaan motivoitua.

–Pääsääntöisesti meidän asiakkaamme ovat hyvin motivoituneita, mutta se on myös meidän ammattitaitoamme, että saamme heidät liikkeelle, pohtii toimintaterapeutti ja fysioterapeutin opintojaan viimeistelevä Mirka Marku.

Toimintakyvyn ylläpitäminen ja ennaltaehkäisevä työ ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta asiakas pystyy asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään.

–Liian huonoon kuntoon päässeen asiakkaan auttaminen on jo hankalampaa, Marku toteaa ja sanoo, että jo pienikin muutos arjessa voi olla käänteentekevä.

Helpotusta voi tuoda esimerkiksi jonkun apuvälineen hankkiminen tai jonkin yksittäisen tavan muuttaminen, mitä asiakas ei ole itse hoksannut. Ja kuten Rantalan kohdalla, lihaskunnon harjoittaminen ja sen säilyttäminen tukee kotona selviytymistä.

Jokaisen asiakkaan kohdalla asetetaan yksilölliset tavoitteet, ja toisinaan hänellä saattaa olla jo tavoitteita valmiinakin.

–Hän voi esimerkiksi haluta pysyä siinä kunnossa, että pystyy hakemaan postinsa itse laatikolta, Marku antaa esimerkin.

Virkaa sijaistavan kotihoidon ohjaajan Jaakko Kanniaisen mukaan asiakkaan toiminnallisuutta kotona pyritäänkin kotihoidon kuntoutuksella tukemaan kaikin mahdollisin keinoin.

–Aina loppuun saakka kartoitetaan, onko vielä jotain menetelmiä käytettävissä, hän painottaa.

 

Vanhustenviikkoa vietetään tällä viikolla 4.10.–11.10. teemalla Onni on vanheta.