Riihikosken vanhempainyhdistyksen pitämä perjantainuokkari saavutti heti suursuosion

0
Ensimmäisen vahtivuoron nuokkarilla ottivat Riihikosken vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Anu Holla, varapuheenjohtaja Heidi Bister sekä nuokkarivastaava Katja Kajala. Avajaisissa nuoria hemmoteltiin vohveleilla.

PÖYTYÄ/Riihikoski. Riihikosken vanhempainyhdistyksen hallituksessa havahduttiin tänä syksynä tarpeeseen saada alueelle säännöllisesti auki oleva nuorisotila. Nuokkarivastaava Katja Kajala sanoo, että tarvetta olisi oikeastaan ollut jo viime talvena, mutta nyt homma saatiin sujuvasti käyntiin.

Kajalan mukaan nuorten määrä on uuden yhtenäiskoulun myötä lisääntynyt kylällä merkittävästi, eikä sopivaa paikkaa ole ennen ollut tarjolla.

–Kaveripiirit ovat siirtyneet tänne, ja tähän saakka nuoret ovat viettäneet aikaansa lähinnä kirjastossa tai kaupan eteisessä, hän taustoittaa.

Viimeviikolla ensimmäistä kertaa auki pidetty perjantai-illan nuokkari keräsikin heti suursuosion, sillä ensimmäisen tunnin aikana nuoria oli lähemmäs parikymmentä ja koko illan aikana heitä oli kaikkiaan 30.

–Melkein loppuun saakka oli nuoria paikalla, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Anu Holla kertoo.

Frisbeegolfia voi pelata myös kännykällä. Esimerkkiä näyttävät Konsta Mäenpää, Aarne Rutanen, Aleksi Simpanen, Viljami Välilä ja Kalle Järvensivu.

Syksy menee kokeillessa

Nuokkari on ollut aiemmin vain tiistaisin auki. Nyt vanhempien avulla kokeillaan syksyn ajan, onko perjantain aukiololle tarvetta. Jos kävijöitä riittää, toimintaa jatketaan keväällä.

Valvojia on aina paikalla pareittain, ja Holla sekä Kajala kiittelevät eri tahoja, jotka ovat lähteneet innolla mukaan.

–Seurakuntalaiset ottivat kaksi vuoroa ja mukaan on tullut sellaisiakin vanhempia, jotka eivät kuulu yhdistyksemme hallitukseen.

Varsinaista ohjelmaa nuorille ei ole iltojen iloksi suunniteltu, mutta koulun oppilaskuntaan on oltu yhteydessä.

–Olisi kauhean kiva, jos nuoret saisi itse suunnittelemaan tekemistä, vohveleita avajaisillan kunniaksi paistamassa ollut Heidi Bister pohti.

Tarkoituksena on myös laatia säännöt, sillä nuokkarille ei saa tuoda energiajuomia tai polttaa tupakkaa.

–Myöskään päihtyneenä ei saa tulla, Holla, Kajala ja Bister korostavat.

Vilma Rosnell ja Saara Aaltonen olivat sitä mieltä, että nuokkarilla on tosi kivaa, ja he aikoivat tulla paikalle myös seuraavana perjantaina.

Nuokkarilla tavataan kavereita

Nuorille perjantai-illan nuokkari tuntui olevan mieleen.

–Parasta on, kun saa ilmaista ruokaa, Riku Aaltonen iloitsi vohvelipöydässä.

Myös kavereiden tapaaminen ja biljardin pelaaminen oli nuoren miehen mieleen.

Aarne Rutanen puolestaan totesi perjantaisen koulupäivän olleen niin rankka, että nuokkarille oli mukava tulla rentoutumaan illan päätteeksi.

Poikavoittoisen kävijäkunnan joukkoon oli uskaltautunut sentään pari tyttöäkin, kun Vilma Rosnell ja Saara Aaltonen saapuivat paikalle.

–Tämä on tosi hyvä idea, ja uskon, että tästä tulee hauska ilta, Saara iloitsi ja kertoi kokeilevansa ainakin pöytätennistä.

Vilmasta puolestaan oli kiva, kun nuokkarilla ei ollut mitään ohjattua ohjelmaa eikä tarkkaa kellonaikaa, jolloin pitää olla paikalla.

–Se on myös kivaa, että saa olla vapaasti oman kaverin kanssa eikä kukaan määrää.

Riihikosken nuokkari on avoinna perjantaisin: 4.–6.-luokkalaiset klo 17–19 ja 7.–9.-luokkalaiset klo 19–22. Syyslomaviikolla nuokkari ei ole auki.