Vanhempia painaa huoli Auran Kirkonkulman koulun tulevaisuudesta

0
Auran kouluverkkoselvityksen kuulemistilaisuudessa kuultiin paljon rakentavaa keskustelua

AURA. Auran kouluverkkoselvityksen kuulemistilaisuus keräsi OP-Areenalle runsaasti väkeä keskiviikkoiltana. Keskusteluun johdatteli Auran yhtenäiskoulun rehtori Ville Kouki kertoen ensin erilaisista vaihtoehdoista Auran koulujen suhteen. Kirkonkulman lakkauttamista pelkääville vanhemmille hän halusi korostaa sen olevan vain yksi vaihtoehto neljän joukossa.

–Tilanne on se, että jotain säästöjä pitää tehdä, ja Kirkonkulman koulun lakkauttaminen on niistä yksi skenaario. Tässä on kolme muutakin vaihtoehtoa olemassa, hän rauhoitteli.

Ilmassa häilyi kuitenkin huoli, vaikka keskustelua käytiinkin hyvässä hengessä.

Ongelmana tulevaisuudessa niin Aurassa kuin monessa muussakin kunnassa on lasten määrän väheneminen, kun samaan aikaan yli 75-vuotiaiden joukko kasvaa.

Kirkonkulman koulun oppilaskohtaiset kustannukset ovat myös merkittävästi korkeammat kuin yhtenäiskoulun. Kun Kirkonkulman summa on vajaa 10 000 euroa, selvitään yhtenäiskoululla alle 8 500 euron.

–Ero johtuu henkilöstön määrästä suhteessa oppilaisiin. Sen sijaan kiinteistön käyttökustannukset ja materiaalit eivät juuri vaikuta lukuihin, Kouki selvensi.

Jos Kirkonkulman koulu päätettäisiin myydä, säästöjä syntyisi vajaa 170 000 euroa edellyttäen, että koulukiinteistö saataisiin myytyä.

Tilaisuuteen osallistunut Nina Seppälä kuitenkin epäili, että koulukäyttöön rakennettua kiinteistöä on hankala myydä tai muuttaa esimerkiksi asuinkäyttöön sopivaksi.

–Rakennuksesta ei välttämättä päästä helposti eroon, hän arveli.

Pieni koulu nähdään vetovoimatekijänä

Kirkonkulman koulu nähdään vanhempien keskuudessa vahvana vetovoimatekijänä kunnalle. Sekä Nina Seppälä että Henni Syrjänen sanoivat aikoinaan valinneen asuinpaikan juuri tällä perusteella.

–Sen vuoksi olen halunnut asua jo kymmenen vuotta Aurassa, kun toisella puolella tietä on ollut Touhutaskun päiväkoti ja toisella turvallinen kyläkoulu, Syrjänen sanoi.

Myös Seppälä sanoi aikoinaan muuttaneensa juuri koulun houkuttelemana Auran Kirkonkulmalle.

–Se oli merkittävä seikka muuttopäätöstä tehdessä, ja siksi olenkin nyt järkyttynyt tästä lakkauttamisvaihtoehdosta.

Katja Simola kehottikin päättäjiä malttiin, sillä koronakriisin aikana ei hänen mielestään kannattaisi tehdä liian hätiköityjä ratkaisuja.

–Katsotaan mieluummin, mihin korona alkaa tätä maailmaa heitellä. Voihan olla, että kriisin jälkeen saamme houkuteltua nämä vähenevät lapset tänne Auraan, jolla on sentään tarjota Pisa-tutkimusten kärjessä kulkeva yhtenäiskoulu ja vielä kyläkoulu päälle, hän visioi ja lisäsi vielä, että esimerkiksi naapurikunta Pöytyällä ei ole enää tällaisia mahdollisuuksia olemassa.

Vanhemmat vakuuttivatkin, että he ovat valmiita tekemään töitä koulun eteen.

–Tämä ei ole pelkkä koulu-, vaan myös kyläkysymys, Syrjänen linjasi.

Kunnanvaltuutettu Taru Sahla (kesk) sanoi, että kouluverkkoasia on iso ja kimurantti asia päätettäväksi. Hän kuitenkin kiitteli kuulemistilaisuudessa esiin tulleita ideoita ja rakentavaa keskustelua.

–On ollut ilahduttava huomata, ettei tästä ole syntynyt vastakkainasettelua yhtenäiskoulun ja Kirkonkulman koulun välille.

Myös kunnanjohtaja Mika Joki vakuutteli Auran olevan tunnettu lapsiystävällisyydestään.

–Tässä edetään ihan avoimesti eikä koulun suhteen ole tehty vielä mitään ratkaisuja, hän sanoi ja kertoi päätösten menevän ensi vuoden puolelle.