Yläneen päiväkoti nousee aikataulussa

0
Yläneen päiväkotityömaalla nosteltiin ontelolaattoja paikoilleen keskiviikkoaamuna.

PÖYTYÄ/Yläne. Yläneen päiväkotityömaa on edennyt alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Työmaalla on tällä viikolla asennettu ja saumattu alapohjan ontelolaattoja. Rakennuksen hirsirungon pystytys alkaa alkuvuodesta.

–Hirsirunko tehdään 204-millisestä lähes painumattomasta hirrestä, kertoo työmaan vastaava mestari Esa Rastio.

Hirsikehikon pystyttämisessä vierähtää pari viikkoa. Sateisella säällä rungon suojaamiseen pitää jo pystytysvaiheessa kiinnittää erityistä huomiota.

–Rungon jälkeen tehdään kattoasennus, jotta rakennus saadaan säältä suojaan.

Yläneen 60-paikkaisen ja kolmen lapsiryhmän varhaiskasvatusyksikön urakoi raisiolainen Rakennusurakointi S. Tikakoski Oy kokonaisvastuu-urakkana. Pääsuunnittelija on Avario Oy ja arkkitehti Tero Aalto.

Urakan kokonaishinta on vähän alle 1,9 miljoonaa euroa. Rakennuksen koko on noin 820 neliötä.

Rakennustyöt alkoivat lokakuun lopulla. Päiväkodin pohja paalutettiin 72:lla noin kymmenmetrisellä paalulla.

–Hirsi on materiaalina hyvä, hengittävä ratkaisu, kunhan huolehditaan teknisesti tasapainoisesta ilmanvaihdosta, Rastio sanoo.

Hänellä on kokemusta noin parinkymmenen hirsisen omakotitalon rakentamisesta.

Tikakoskella ei ole päiväkotityömaalla omia rakennusmiehiä vaan urakka on pilkottu aliurakoitsijoille. Rakennuksella työskentelee keskimäärin 3–5 miestä.

–Koetamme kyllä huomioida täkäläiset tekijät. Tällä hetkellä töissä on yksi paikallinen timpuri.

Jos kaikki sujuu suunnitellusti, uudisrakennus voidaan ottaa varhaiskasvatuksen käyttöön syksyllä.