PÖYTYÄ, ORIPÄÄ. Jos kaikki sujuu hyvin, Pöytyän Haukkavuoressa ja Oripään Kangastuvalla hiihdetään ensi viikolla.
–Tykitysvalmius on kunnossa ja perjantaina, viimeistään lauantaina aloitetaan tykitys, kertoo Pöytyän Urheilijoiden hiihtojaoston puheenjohtaja Veikko Salmi.
Se, missä vaiheessa ladulle päästään, riippuu pakkasen lisäksi myös siitä, sataako luonnon lunta. Ennusteiden mukaan lunta olisi tulossa ja jos niin käy, Salmen mukaan ensi viikolla päästään ladulle. Sääennusteet näyttävät hiihdon kannalta hyviltä, sillä luvassa on niin pakkasta kuin lumisateitakin.
Korona aiheuttaa kuitenkin myös hiihtäjille päänvaivaa. Hiihtokoulu on keskeytetty ja välinevuokraus toimii ajanvarauksella.
–Myös ensi viikoksi suunnitellut lasten lumipäivät on jouduttu perumaan, Salmi sanoo.
Lumen ja pakkasen lisäksi hiihtojaoston puheenjohtajalla on toki muitakin ilonaiheita.
–On ollut todella hienoa katsoa Johannan (Matintalo) hiihtoja tänä talvena, Salmi iloitsee.
Myös Oripään Kangastuvalla on lumitykki valmiudessa, joten sielläkin päästäneen ensi viikolla hiihtämään.
–Valmistelu on käynnissä ja jos pakkasta on viisi astetta niin kuin on ennustettu, perjantaina alkaa tykitys. Vesi tulee meillä lammesta ja se on nolla-asteista, mikä helpottaa asiaa. Ensi viikolla pitäisi päästä hiihtämään, jos kaikki menee hyvin, Reijo Stenius kertoi torstaina aamupäivällä.
Kosken Hevonlinnalle on viime vuosina suunniteltu lumitykin hankintaa, mutta toistaiseksi hanke ei ole toteutunut. Hiihtämään Koskella pääsee siis vasta, kun luonnonlunta on riittävästi. Luistelupaikat Koskella sen sijaan on jo auki.