Lumitalvi taikoo tutunkin metsän toiseksi – Lumikengillä pääsee keskelle talvista luontoa

0
Tämän talven lumet ovat houkutelleet Matti Suomalaisen aloittamaan vanhan harrastuksensa lumikenkäilyn uudelleen. Suomalainen tykkää kulkea omia reittejään keskellä luontoa.

LIETO/Tarvasjoki. Vaikka luonnossa liikkuisi useasti, lumitalvi taikoo tututkin metsäpolut kokonaan toisiksi.

–Ei sitä arvaisikaan, että tämä on sama reitti, kun lumi on peittänyt ja tasoittanut maaston, tarvasjokelainen luonnossa liikkuja Matti Suomalainen toteaa.

Tämän talven lumet ovat houkutelleet Suomalaisen aloittamaan vanhan harrastuksensa lumikenkäilyn uudelleen. Tarkalleen ottaen kimmokkeena oli myös kolme kääpiövillakoiraa. Suomalainen mietti, miten pääsisi koirineen metsäteiltä keskelle luontoa ilman, että koirat uhkaavat hukkua kinoksiin. Ja keksi, että lumikengillähän koirille pystyy polkua luomaan.

–Lumikengillä kulkiessa luontoa tulee katsottua eri tavalla kuin vaikkapa ladulta, mies toteaa.

Suomalainen on liikkunut paljon eri kansallispuistoissa ja eräreiteillä. Lumikenkäilyssä on hänen mielestään parasta matala kynnys liikkumiseen ja mahdollisuus nauttia lähiluonnosta. Tarvasjoen pienet metsiköt tarjoavat monenlaisia kohteita nähneelle Suomalaiselle yhtälaisen luontonautinnon kuin komeat kansallispuistotkin.

–Täälläkin riittää lääniä mennä, mutta hyvä puoli on, että eksymään ei pääse. Se on mahdottomuus, sillä aina tulee jokin tie vastaan.

Uteliaisuus valtaa mielen

Suomalainen toteaa lumen kuorruttaman luonnon olevan niin mahtavaa kaikkialla, että lumikenkäilyä voi suositella kaikissa paikoissa. Hän itse pitää etenkin lumikenkien mahdollistamasta ”kalliokiipeilystä”, mutta tasaisessakin maastossa voi fiiistellä. Ja kun lumikenkänsä lumeen iskee, uteliaisuus valtaa Suomalaisen mukaan mielen ja alkaa viedä eteenpäin.

Metsässä liikkuessa vastaan voi tulla kaikenlaista mielenkiintoista kuin myös sopivia leiriytymispaikkoja. Leiriytyessä tosin pitää muistaa, mitä kaikkea jokamiehen oikeuksiin sisältyy ja mihin tulee pyytää maanomistajan lupa.

–Tuolla kun menee, hiljaisuus on häkellyttävää, Suomalainen sanoo ja toteaa tunteen olevan niin upea, että sielu lepää.

Yksinäiseksi oloaan ei kuitenkaan tarvitse tuntea, sillä talvinenkin metsä on täynnä elämää. Suomalaista vastaan on tullut muun muassa peuroja, kettuja, jäniksiä ja haukkoja. Susia hän ei osaa pelätä.

–Tykkään kulkea pimeässä otsalampun kanssa, Suomalainen kertoo ja toteaa, että mahdollisuus nähdä susia on pieni.

Sulavaa ”rämpimistä”

Umpimetsässä ja -hangessa ”rämpiminen” on Suomalaisen mukaan lumikengillä sulavaa menemistä, jota hän suosittelee kaikenikäisille.

–Lumikenkien kanssa on näppärä kääntyä ja touhuta. Tällainen 65-vuotias äijänköriläskin pärjää hyvin, hän sanoo.

Keksintönä lumikengät ovat tuhansia vuosia vanha, ja markkinoilla on lumikenkiä laajalla hintahaarukalla. Suomalaisen mukaan edullisellakin hinnalla voi löytää hyvät ja toimivat lumikengät. Oleellista on muun muassa, että lumikengät pysyvät hyvin jalassa, mukailevat normaalia askellusta ja ovat kevyet. Sauvoilla puolestaan saa tuettua kulkemista.

–Ei tämä lisäksi vaadi muuta kuin sopivat ulkoiluvarusteet, Suomalainen sanoo ja vinkkaa, että turvallisuuden vuoksi mukaan on hyvä ottaa kännykkä.

Juomaakin kannattaa matkassa olla ja ehkäpä myös pientä purtavaa, sillä kaloreita lumikenkäillessä kuluu.

–Pidemmällä matkalla kompassi on hyvä, samoin kunnon kartta, josta näkee esimerkiksi korkeuserot.