Korona jyllää Oripäässä, mutta perheiden ruokahuoltoavulle ei vielä ole ollut tarvetta

0
Maire Järnström rohkaisee tarttumaan Arjen Apuun, jos koronavirus kaataa koko perheen petiin. Arjen Apu ry voi tarjota koronavirukseen sairastuneille tai koronan vuoksi karanteeniin joutuneille apua ruokahuoltoon hoitamalla kauppa-asiointia. Kuva: Jorma kaarto.

ORIPÄÄ. Todettujen koronavirustartuntojen kokonaismäärä oli torstaina aamupäivällä Oripäässä sama kuin keskiviikkonakin eli 26. Todetuista tartunnoista kahdeksan on tältä ja 17 viime viikolta. Eristyksissä oli torstaina aamupäivällä 21 ja karanteenissa 47 henkilöä.

Viime viikon tartuntojen johdosta kunta ryhtyi pikaisesti toimiin ja lisätartuntojen torjumiseksi muun muassa nuoriso- ja liikuntatilat sekä Kultasiiven päiväkoti suljettiin, kirjaston käyttöä rajoitettiin ja vanhimpia alakoululaisia siirrettiin etäkouluun.

Kunta myös masinoi koronavirukseen sairastuneille tai karanteeniin joutuneille perheille apua ruokahuoltoon. Sosiaalijohtaja Heli Kaskiluodon mukaan apuun ei toistaiseksi ole tartuttu. Myöskään Arjen Apu ry:lle ei keskiviikkoon mennessä ollut vielä tullut avunpyyntöjä.

–Viime keväänäkin aika hyvin täällä pelasi sukulais- ja naapuriapu. Tällaisella pienellä paikkakunnalla ei järjestöjen avulle ole suurta kysyntää, Arjen Avun sihteeri Maire Järnström sanoo, mutta kannustaa olemaan rohkeasti yhteydessä, jos avuntarvetta ilmenee.

Järnströmin mukaan koronatilanne huolestuttaa kyläläisiä.

–Ja sitä taivastellaan, että miten tilanne näin yhtäkkiä räjähti.

Järnström toteaa koronan vaikutusten näkyneen myös Oripäässä jo ennen tartuntatilanteen äkillistä ja rajua heikkenemistä. Esimerkiksi Arjen Avun kirpputorilla ihmiset ovat olleet varovaisia eikä muualta tulevia ohikulkijoita ole viime kevään jälkeen näkynyt. Yhdistyksen jakamalle hävikkiruualle on niin ikään ollut kuluneen vuoden aikana tavallista enemmän kysyntää.

Lomituksesta neuvotellaan lääkärin kanssa

Koronavirus pääsi Oripäässä leviämään maatalouden työpaikoilla ja päiväkodissa. Maaseudun Tulevaisuus löysi toisen karjankasvattajan, jonka tilalle tauti tuli. Lehden uutisessa tilallinen kertoo jääneensä yksin ja joutuneensa hoitamaan eläimet sairaana, koska lomittajaa ei saatu avuksi.

Kaskiluoto kertoo kunnan kontaktoineen maatiloja eikä hänen mukaansa kuntaan ole tullut viestiä avuntarpeesta. Lomitusohjaaja Lea Ollikainen puolestaan kertoo, ettei pulaan joutunut tila ole mukana kunnallisessa lomituspalvelussa. Toinen epidemian vaivaamista tiloista ei ole hänellä tiedossa.

–Alueella on paljon tiloja, jotka käyttävät itse järjestettyjä lomituspalveluja, hän kertoo.

Kunnallisessa lomituspalvelussa ei vielä ole tullut vastaan tilannetta, jossa lomittajaa olisi kaivattu koronaviruksen vuoksi. Ollikainen toteaa, että näissä tapauksissa lomituspalvelusta täytyy neuvotella johtavan lääkärin kanssa. Lähtökohtaisesti Ollikainen kuitenkin katsoo, että lomituspalveluja voidaan tarjota, kunhan ei jouduta kontaktiin sairastuneiden kanssa.