Marttilaan yksi uusi koronatartunta

0

AURANMAA. Marttilaan on tiistaina kirjattu yksi uusi koronavirustartunta. Edellinen tartunta on helmikuun ensimmäiseltä viikolta. Koko pandemian aikana koronavirustartuntoja on THL:n tilaston mukaan Marttilassa todettu yhteensä kahdeksan.

Auranmaan muihin kuntiin ei tiistaina kirjattu uusia tartuntoja. Yläneen yhtenäiskoulussa kuitenkin todettiin maanantaina yksi koronavirustartunta, jonka johdosta parikymmentä henkeä on karanteenissa. Tämä tartunta ei ole kasvattanut THL:n tilastossa Pöytyän tartuntamäärää. Viimeksi uusia tartuntoja on Pöytyälle kirjattu viime viikolla. THL:n tilaston mukaan Pöytyällä on koko pandemian aikana todettu yhteensä 38 tartuntaa.