Pilar Meseguer aloitti aluearkkitehtina

0
Pilar Meseguer on vasta aloittanut työssään aluearkkitehtina, mutta ehtinyt jo ihastua Marttilan, Kosken ja Oripään miljööseen.

MARTTILA, KOSKI, ORIPÄÄ. Marttilan, Kosken ja Oripään aluearkkitehtina aloittaneelle Pilar Meseguerille ympäristöasiat ovat lähellä sydäntä. Aiemmassa työssään Turun kaupungilla hän on kehittänyt viherkertoimen, työkalun, joka kannustaa sijoittamaan kasvillisuutta tonteille. Erityisesti vesistöjen tila kiinnostaa iWater-hulevesiprojektissakin työskennellyttä Mesegueria. Hän toivoisi entistä enemmän kiinnitettävän huomiota vesistöihin, sillä puhdas vesi on kaikelle elämälle välttämätöntä.

–Paljon puhutaan hiilineutraaliudesta, mutta ehkä suurempi ongelma on vedessä kuin ilmassa, Meseguer miettii ja huomauttaa, että vesien suojelu vaatii myös ilmastonmuutoksen hillintää.

Kiinnostus vesiensuojeluun on vetänyt hänet vapaaehtoisena mukaan Läntisen Suomen vesihuoltostrategian laatimiseen. Hankkeessa arvioidaan ilmastonmuutoksen riskejä vesistöille ja pyritään keksimään keinoja riskienhallintaan. Meseguerin mukaan tähän työhön olisi nyt tärkeää löytää rahoitusta.

Auringosta luistimille


Synnyinmaassaan Espanjassa arkkitehtikoulutuksen saanut, ja myös Tampereella vaihto-oppilaana opiskellut, Meseguer puhuu sujuvaa suomea. Suomessa hän on asunut vuodesta 2010 alkaen ja kiintynyt kovasti, sillä täältä on löytynyt rakas harrastus, jota Espanjassa on heikompi harrastaa. Espanjatar on aikuisiällä opetellut luistelemaan, eikä saa siitä kyllikseen.

Meseguerin valmistuessa arkkitehdiksi Espanjassa oli kova rakentamisbuumi päällä. Yhdessä suomalaisen arkkitehtimiehensä kanssa hän perusti arkkitehtitoimiston, joka muun muassa suunnitteli kerros- ja omakotitaloja. Tämän lisäksi he toimivat konsultteina ja Meseguer pääsi rakennuttajien töihin.

Espanjassa maankäyttö ja rakentaminen eroaa Meseguerin mukaan suomalaisista käytännöistä siinä, että yksityiset yritykset voivat kuntien rinnalla vastata kaavoituksesta. Rakennuttajille työskennellessään hän huomasikin pitävänsä enemmän yhteiskuntasuunnittelusta kuin yksittäisten rakennusten suunnittelusta.

Suomeen arkkitehtipariskunnan sai muuttamaan vuonna 2008 iskenyt talouskriisi, joka vei Espanjassa työt rakennusalalta.

–Jo sitä ennen ajattelin, että ihan hullua. Kaikki halusivat vain rakentaa ja me menetimme sen vuoksi meidän teollisuutta, Meseguer kertoo.

Suomeen tulo ei ollut itsestään selvää. Puoliso oli Espanjassa vietettyjen vuosien aikana tottua aurinkoon ja lämpöön siinä määrin, että Meseguer joutui ostamaan hänelle lentolipun takaisin kotimaahan. Kotiin palattuaan mies löysi heti töitä ja muu perhe seurasi myöhemmin perässä. Espanjassa rakennusala ei edelleenkään ole Meseguerin mukaan täysin toipunut.

–Lähes kaikki opiskelukaverini ovat toisella alalla töissä, hän sanoo todeten, että toisaalta Espanjassa myös koulutetaan liikaa arkkitehteja.

Lisää kukkaloistoa


Suomessa Mesegueriin on tehnyt vaikutuksen suomalaisten luontosuhde ja se, miten ympäristöasioita opitaan jo koulussa. Hän kertoo oppineensa lastensa koulutehtävien kautta nimeämään koivun ja vaahteran ensin suomeksi ja sen jälkeen espanjaksi.

–Tulen kulttuurista, jossa ystäviä tavataan paljon baareissa. Ehkä täällä voisi olla sellaista enemmän, mutta täältä voisin viedä tavan, miten vietetään aikaa kesämökeillä ja viihdytään rauhassa järvien rannalla.

Vaikka luonto Suomessa onkin lähellä jopa kaupungeissa, Meseguer toisi rakennettuun ympäristöön lisää kukkaloistoa. Värikkäisiin ruukkukukkaistutuksiin hän on ihastunut Euroopassa tehdyillä road tripeillä.

Myös Marttilaan, Koskeen ja Oripäähän hän on jo ennättänyt ihastua.

–Tämä on hyvin kaunis alue. Muistuttaa pientä kylää, jossa isoäitini äiti asui. Ja asukkaat ovat ystävällisiä, kuin yhtä isoa perhettä, Meseguer sanoo uskoen, että täällä on helppo tehdä yhteistyötä.