Tiukat ehdot Auran Kirkonkulman koulun jatkolle

0

AURA. Auran kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Kirkonkulman koulun toiminta jatkuu, mutta tiukoin ehdoin. Muun muassa oppilasmäärän tulee kunnanhallituksen esityksen mukaisesti olla vähintään 46 auralaista oppilasta, oppilaskohtaiset kustannukset saavat ylittää yhtenäiskoulun vastaavat kustannuksen enintään 13 prosentilla, eikä yhtenäiskoulun oppilasmäärä saa laskea merkittävästi.

Kunnanhallitus äänesti ehdoista. Äänestyksessä hävinneessä, kunnanjohtaja Mika Joen valmistelemassa pohjaehdotuksessa Kirkonkulman koulun jatko olisi ollut turvattu kaksi seuraavaa lukuvuotta. Tämän jälkeen edessä olisi ollut lakkauttaminen, mikäli oppilasmäärä olisi ollut alle 40 auralaisen oppilaan tai yhtenäiskoulun oppilasmäärä olisi laskenut niin merkittävästi, että luokkakoot kaksisarjaisina olisivat alle 16 lasta. Sama 16 oppilaan raja tuli myös lopulliseen valtuustolle annettavaan päätösesitykseen.

Muutetun päätösehdotuksen teki Virpi Kauhanen (kok), joka sai kannatusta Sanna Laineelta (kok), Kari Koivuilta (kok), Juhani Yli-Pohjalta (sd) ja Jukka Leinolta (sd). Jouko Vähä-Rahka (kesk) ja Taru Sahlan varajäsen Maria Sundqvist (kesk) kannattivat pohjaehdotusta.

Myös erityisopetukselle esitetään ehtoja. Kunnanhallitus esittää, että pienryhmäopetusta tarvitseville järjestetään erityisopetusta jatkossa ainoastaan yhtenäiskoulussa. Kirkonkulman koulussa erityisoppilas voi jatkaa opiskelua, mikäli hänet on mahdollista integroida osaksi omaa luokkaansa. Kerran yhtenäiskouluun siirrettyä erityistuen tarpeessa olevaa oppilasta ei siirretä enää takaisin Kirkonkulman kouluun.

Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Kirkonkulman koulun tilanne arvioidaan vuosittain tammikuussa tai sivistyslautakunnan vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Oppilasmäärän lasku alle 46:n ja tai oppilaskohtaisten kustannuksien nouseminen yli määritellyn rajan voisivat yksinään määrätä koulun lakkautuksen.

Kirkonkulman koulun jatkosta päätettäessä lasketaan vain Kirkonkulman koulua käyvät auralaiset oppilaat. Koulussa on jonkin verran myös lietolaisia oppilaita.