Kavanderit mielivät jo mopomatkoille – Pappa ja sportit valmiina järvikierroksille

0
Kahden sukupolven Kavanderit Veli-Matti ja Rasmus ovat valmiina ulkoiluttamaan kolmen vuosikymmenen Tunturiviisikkoa.

PÖYTYÄ/Rannanmäki. Ajoneuvoharrastajat odottavat vappuajeluja jo malttamattomin mielin. Tosin isommalla ajoporukalla ei vielä silloin kokoonnuta, mutta aina voi jonnekin huvikseen päräyttää ihan omin nokkinensa.

Auranmaan ajoneuvo- ja mopediyhdistykseen kuuluvat Veli-Matti ja Rasmus Kavander ovat korona-aikana keskittyneet rakentelemaan harrastekalustoa. Ainakin alkukesä näyttää tällä tietoa soljuvan samaan malliin ilman isompia ryhmäajeluja.

–Odotellaan silti, että viimeistään loppukesästä voisi olla jotain perinteisiä kokoontumisajoja.

Aiemmin Kavanderit ovat karauttaneet satoja mopedisteja keräävän Vesijärvi-kierroksen Lahdessa ja Kytäjän kierroksen Hyvinkäällä. Niiden sankoista osallistujamääristä päätellen vanhaa suomalaista mopokulttuuria vaalitaan huolella.

Tunturiviisikko

Kavandereillakin on kaksipyöräistä ajokalustoa, mistä valita: viisi alkuperäiskuntoista Tunturia kolmelta eri vuosikymmeniltä. Turkulaistehtaan viisikkoa täydentää Ilmajoen Koskenkorvalla valmistettu kolmipyöräinen ja katettu Erkkola-invalidimopo noin puolen vuosisadan takaa.

Tunturit ovat Sport -68, Sport -73, Automat -75, Break -86 ja Tiger -87. Harvinaisin ilmestys on L-mallin Break, jossa on valuvanteet.

–Tunturi on mopomerkeistä paras, mutta siihen on myös osia saatavilla kaikkein parhaiten, Rasmus valottaa Tunturin suosiota.

Pienkonekorjaajaksi Ammattiopisto Spesiassa Turussa opiskeleva Rasmus katsoo, että ajopelin pitää näyttää alkuperäiseltä, joten siinä kuuluu käyttää alkuperäisosia. Parhaillaan tallissa on rakenteilla neljä Tunturia nykyisten ajokuntoisten seuraksi.

–Rasmus on sitä mieltä, että yhtään mopoa ei sitten myydä pois, isä-Kavander naurahtaa.

Alkuperäisistä Sporteista etummainen on kovakromisylinterinen ja vuosimallia 1973.

Lahjarahat automaattiin

Nuorukaisen ensimmäinen mopohankinta oli pappamallin Tunturi Automat, jonka hän hankki Tammisaaresta rippilahjarahoilla. Kaikesta päätellen lahjarahojen sijoitus osui kohdalleen.

Kavandereilla on mopojen lisäksi myös nelipyöräisiä harrasteajopelejä.

–Ensimmäinen oli sininen Volkswagen Kupla vuosimallia 1965, mutta sen olen myynyt. Nyt tallissa on 16 vuotta nuorempi museovaunu: Mercedes-Benz 240 D. Olen sen toinen omistaja, Veli-Matti Kavander kertoo.

Mersu oli edellisen omistajan aikana ollut vuosia pois liikenteestä ja kilvistä, mutta Kavander hommasi siihen vapaana olleen alkuperäisen rekisteritunnuksen.

Vuoden 1968 Tunturi Sportissa kimaltelee kromattu bensiinitankki. Moottorina palvelee 3-vaihteinen Puch.

Miehen ajoneuvoharrastus ei rajoitu pelkästään moottorikäyttöisiin kulkuneuvoihin. ”Vellu” Kavander kuuluu maineikkaaseen Team Rynkebyhyn, hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkueeseen, joka pyöräilee vuosittain Pariisiin keräten siten varoja vakavasti sairaiden lasten hyväksi.

Tulevan kesän Pariisin-reissusta ei ole vielä varmuutta, mutta jokaisella lähtijällä tulee olla vähintään 2 500 kilometriä ajettuna maantiepyörällä ennen pyöräilyä Pariisiin. Joukkueen yhteisharjoituksia on 1-3 kertaa viikossa.

–Jollei sitten Pariisiin, niin ainakin pohjoiseen kesällä pyöräillään.