Kolme uutta koronatartuntaa Marttilaan

0

AURANMAA. Marttilaan merkittiin perjantaina kolme uutta koronavirustartuntaa. Edellisistä tapauksista ennätti kulua melkein kaksi viikkoa. Tartuntojen myötä Marttilassa on nyt THL:n tilaston mukaan ollut koko pandemian aikana 19 koronavirustartuntaa.

Marttilan tapausten lisäksi Auranmaan alueelle on tällä viikolla kirjattu vain yksi tartunta: Pöytyälle merkittiin keskiviikkona yksi uusi tartuntatapaus. Viime viikolla Pöytyälle ei merkitty ainuttakaan tartuntaa. Yksittäistapauksen myötä Pöytyällä on nyt THL:n tilaston mukaan ollut koko pandemian aikana 67 koronavirustartuntaa.

Auraan, Koskelle ja Oripäähän ei ole tällä viikolla merkitty uusia tartuntoja. Viime viikolla Auranmaalla oli kolme uutta tartuntatapausta, jotka kaikki olivat Aurassa.

Aurassa on ollut koko pandemian aikana yhteensä 64 tartuntaa, Koskella 29 ja Oripäässä 35.

Loimaalle on tällä viikolla merkitty yksi uusi tartunta ja Lietoon kaksi. Loimaalla on nyt ollut koko pandemian aikana yhteensä 133 tartuntaa ja Liedossa 238. (THL korjasi tilastoja perjantaina Liedon osalta, ja poisti sieltä kaksi aiemmin mainittua tapausta.)

 

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here