Moniosaaja työllistyy hyvin – Tuomas Laikko sijoittui Taitaja-kisassa neljänneksi

0
Tuomas Laikon kotipaikastakin löytyy hieman metallintyöstövälineitä, kuten muun muassa sorvi. Kuva: Tuomas Honkasalo

LIETO/Tarvasjoki. Peruskoulun jälkeen nuoret joutuvat tiukan valinnan eteen. Pitäisikö mennä lukioon vai ammattikouluun? Tarvasjokelainen Tuomas Laikko päätti hyödyntää mahdollisuutta, jossa tutkinnot voi yhdistää ja hän valmistui tänä keväänä ammattikoulusta koneistajaksi sekä lukiosta ylioppilaaksi.

–Meillä oli Turun Peltolan ammatti-instituutissa ihan omat opettajat kaksoistutkinnossa. Maanantai, tiistai ja keskiviikko meillä oli ammattioppia ja torstai ja perjantai oli sitten lukio-opintoja. Kyllähän tuossa töitä oli paljon enemmän, vaikka ammatilliset teoria-aineet jäävät ammattiopinnoista pois, kun lukion puolelta tulee opintoja tilalle, Laikko kertoo.

18-vuotias nuori mies tuntuu seisovan vahvasti omilla jaloillaan, sillä ajatukset tulevaisuudesta ovat selkeitä.

–Metalliala on aina kiinnostanut. Sitten kuitenkin ajattelin, että se ei välttämättä riitä ja halusin myös lukion sivistävää puolta opiskeluihini. Eli hieman lisää teoriaa käytäntöön. Lukion käyminen mahdollistaa myös tulevaisuuden jatko-opintoja, sillä haluaisin opiskella ammattikorkeassa insinööriksi. Joku sellainen suunnitteleva insinööri voisi olla mielenkiintoinen ammatti, Laikko visioi.

Tällä hetkellä Laikko on töissä Kyrössä Hydoringillä kokopäiväisesti. Sinne hän pääsi töihin harjoittelujen ja kesätöiden kautta. Armeija odottaa ensi vuoden alussa ja sen jälkeen sitten on taas aika päivittää tulevaisuuden suunnitelmia.

Kaksoistutkinto ei ole ollut mikään helppo tie kuljettavaksi, sillä Peltolassakin muutaman sadan nuoren vuosikurssista vain 20 aloitti kaksoistutkinnon ja viisi tippui heti ensimmäisen viikon jälkeen kyydistä.

–Kaksoistutkinnossa lukion puolelta suoritetaan käytännössä kaikki lukion pakolliset kurssit. Valinnaisiin ei ole tässä systeemissä juuri varaa, sillä aika ei riitä. Abit pääsivät normaalissa lukiossa lukulomalle, niin me painettiin hommia ihan normaalisti ihan ylioppilaskirjoituksiin asti, Laikko huokaisee.

Taitaja-kisassa neljänneksi

Kaiken kevään kiireen keskellä Tuomas Laikko osallistui myös valtakunnalliseen Taitaja-kisaan. Kisa on voittoa tavoittelemattoman Skills Finland-yhdistyksen vuosittain järjestämä ammattitaidon kisa, jossa kisataan muun muassa logistiikassa, automaalauksessa, mediasuunnittelussa, floristiikassa ja huonekalupuusepän taidoissa. Laikko oli mukana CNC-koneistuksen kisassa, jossa hän selviytyi finaaliin asti.

–Siellä oli sorvausta, jyrsintää ja sitten teoriaosuus. Käytännön osassa piti tehdä tietynlainen kappale metallista, vaikka ei sillä itse kappaleella ollut kyllä mitään hyötykäyttöä. Siinä testattiin vaan sitä, osaako sellaisen tehdä ja onko toleranssit kunnossa. Teoriaosassa piti laskea koneistusaikoja, Laikko selventää.

Finaaliin pääsi vain kuusi ja Laikko sijoittui hienosti neljänneksi.

–Finaali oli Oulussa ja koronarajoitukset otettiin tietenkin huomioon. Mutta kiva, että päästiin kuitenkin paikan päälle Ouluun ja yöpymään hotellissa. Opiskelussa meillä oli tänä keväänä niin sanottu hybridiopiskelu, jossa osa oli etänä ja osa paikan päällä, Laikko kertoo.

Metallialan opiskelupaikoista osa tuppaa jäämään täyttämättä.

–Ei meitä kovin paljon ollut vuosikurssilla. Kai siinä on se hyvä puoli, että osaajat pystyvät valikoimaan työpaikkojaan tulevaisuudessa. Toisaalta osaajia tarvittaisiin varmasti enemmän. Metalliala on mielestäni kiinnostava, kun siinä saa tehdä käsillä ja olla luova. Se on kuitenkin niin sanotusti siistimpi sisätyö verrattuna vaikka hitsarin hommiin, Laikko tiivistää.
Tuomas Honkasalo