Neljä nuorta pisti pystyyn jätskikahvilan – Anni, Aino, Martta ja Otso kesätyöllistivät itse itsensä

0
Aino Alkion, Anni Alkion, Martta Vartion ja Otso Vartion Kyrön Jätskikahvila toimii esimerkkinä muillekin nuorille, jotka haaveilevat yrittäjyydestä. Kuva: Jasmin Lehtilä

PÖYTYÄ/Kyrö. Kesän tulo näkyy myös Kyrön torilla, jossa neljän nuoren pyörittämä Kyrön Jätskikahvila avasi ovensa vappupäivänä. Toiminnan taustalla on neljä 12–15-vuotiasta nuorta: Anni Alkio, 14, Aino Alkio, 12, Martta Vartio, 15, ja Otso Vartio, 13.

Asiakkaille kioski on auki toukokuussa keskiviikkoisin yhdeksästä seitsemään ja viikonloppuisin yhdestä viiteen säävarauksella. Kesäkuussa aukiolot laajenevat.

Jätskikahvilan valikoimissa on huomioitu niin erityisruokavaliot kuin mahdolliset koira-asiakkaatkin. Tarjolla on lisäksi kahvia, teetä, pillimehua ja munkkia.

Mistä idea jäätelökioskiin sitten sai alkunsa?

–Me mietittiin yhdessä jotain kesätyötä Martan kanssa, Anni kertoo.

Hän ehdotti jäätelökioskin perustamista Martalle, ja mukaan otettiin myös pikkusisarukset Aino ja Otso.

–Kaksi ei oikein riittänyt koko kesäksi, selvittää Anni.

Liikeidean keksimisen jälkeen nuorilla oli vielä ratkaistavanaan monia käytännön asioita kuten esimerkiksi hygieniapassin suorittaminen, jäätelöiden tilaaminen ja kioskikojun etsiminen.

–Päätettiin tehdä oma kioski, kun ei löytynyt mitään hyvää, Aino toteaa.

Tukea nuoret yrittäjät saavat vanhempien ohella myös muualta, sillä toiminnan taustalla on 4H-yritys, jossa jokainen nuori työskentelee omana 4H-yrittäjänään. Kyseinen malli helpotti yrityksen perustamista ja tarjosi nuorille esimerkiksi liiketoimintaa käsittelevän kurssin sekä henkilökohtaiset yritysohjaajat. Myös kunnallista sektoria kiitellään sen myönteisestä suhtautumisesta hankkeeseen. Sekä Auran että Pöytyän kunnat ovat tukeneet nuorten yritystä 200 euron starttirahalla.

Avajaispäivä ymmärrettävästi jännitti nuoria melko paljon, eikä pieniltä vastoinkäymisiltäkään täysin vältytty.

–Aamulla me huomattiin, että jäätelöt olivat vähän jäässä eli ei pystytty heti tekemään palloja niistä, mutta kyllä siitä sitten selvittiin, muistelee Anni.

Ensimmäinen päivä sujui kuitenkin hyvin, eikä työ osoittautunut ollenkaan niin stressaavaksi tai vaikeaksi kuin nuoret olivat etukäteen kuvitelleet. Yrittäjyyden negatiivisia puolia he eivät keksi. Vapaus vaikuttaa itse omiin työvuoroihinsa ja siihen mitä tekee, on kaikkien mielestä ehdoton plussa.

–Ajattelin, että se olisi tosi stressaavaa työskennellä tuolla, mutta se menikin ihan hyvin, pohtii Anni.

Kysyttäessä nuorilta yrittäjälle tärkeistä ominaisuuksista he painottavat sosiaalisuutta ja huolellisuutta. Aino kuitenkin muistuttaa, että huolellisuuden ohella asioita on myös saatava tehtyä. Otso myötäilee tyttöjen näkemyksiä:

–Täytyy vaan uskaltaa puhua kaikille ja olla sosiaalinen.

Kioskin tulevaisuudesta nuoret eivät osaa vielä sanoa mitään varmaa, mutta Martan mukaan suunnitelmissa on jatkaa toimintaa mahdollisesti vielä elokuussakin koulujen alkamiseen saakka. Aino ja Anni käyvät tällä hetkellä Auran yhtenäiskoulua ja Martta sekä Otso Elisenvaaran yhtenäiskoulua. Ensi kesää nuoret eivät vielä ole miettineet. Yrittäjyyttä kioskin pitäjät kuitenkin suosittelevat muille nuorille hetkeäkään epäröimättä.

–Ei se ole niin vaikeaa kuin mitä luulisi, vakuuttaa Martta.

Teksi ja kuva: Jasmin Lehtilä