Pöytyän uusi johtava lääkäri Katja Virta pitäisi palvelut ihmisten lähellä

0
Katja Virta on ennättänyt toimia Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän johtavana lääkärinä kolme viikkoa. Hän on vaikuttunut kuntayhtymän nykyaikaisuudesta ja näkee kuntayhtymällä tulevaisuutta sotenkin aikana.

PÖYTYÄ, AURA. Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän uusi johtava lääkäri Katja Virta on vähintäänkin sukunimensä veroinen. Tehokas nainen on muun muassa suorittanut kaksi tutkintoa, tehnyt uraa Oxfordin yliopistollisessa sairaalassa ja saanut viisi lasta. Johtavan lääkärin viran ohella hän aikoo edelleen jatkaa Satakunnan keskussairaalassa osa-aikaisena kirurgina.

–En tiedä, kuinka realistinen ajatus se on, mutta toivon, että kun pääsen täällä asioihin sisälle, tekeminen nopeutuu, Virta sanoo todeten vallitsevan koronatilanteen lisäävän tällä hetkellä työtä.

Koronan tuoma työmäärä jopa hieman yllätti Virran. Hän kuitenkin pitää erittäin tärkeänä pysyä koko ajan tilanteen tasalla ja olla mukana yhteisessä päätöksenteossa.

Tehokkuutensa salaisuudeksi Virta nimeää hyvät tukijoukot.

–Ilman tukijoukkoja en kaikkeen olisi pystynyt, joten saan olla kiitollinen.

Geenitutkijasta kirurgiksi

Virta suoritti lukion jälkeen maisterintutkinnon solubiologiasta kahdessa ja puolessa vuodessa. Ryhtyessään valmistelemaan väitöstutkimusta syöpätutkijan uraa suunnitellut Virta löysi hoivaviettinsä ja huomasi haluavansa hoitaa sairauksia. Väitöskirjan valmistelu vaihtui lääketieteen opiskeluun sekä ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriksi erikoistumiseen. Englannissa hän perehtyi vielä käsikirurgiaan. Mutta mikä sai palaamaan Suomeen ja hakeutumaan Pöytyälle terveyskeskuksen johtavaksi lääkäriksi?

–Palasimme Suomeen vuonna 2015 perhesyistä, Virta kertoo.

Virta toteaa paluun olleen lasten kannalta hyvä päätös, sillä onhan Suomi lapsille turvallinen maa.

Pöytyä oli turkulaislähtöiselle Virralle lapsuudesta tuttua seutua, tai tarkemmin ottaen Yläne, jossa hänellä oli sukulaisia. Virtaa kiinnosti myös henkilöstöhallinto. Englannissa ollessaan hän työskenteli kirurgin työn ohella hallinnollisena johtajana. Urakehityksensä kannalta Virta kokee jo saavuttaneensa kaiken, joten työ terveyskeskuksessa tuntui houkuttelevalta.

–Nyt haluan nauttia hetkestä ja tehdä sen minkä teen niin hyvin kuin pystyn, hän sanoo ja toteaa, että iän karttuessa haluaa muutakin kuin olla työn kanssa 24/7 naimisissa.

Terveyskeskus ajan hengessä

Kolmessa Pöytyällä viettämässään viikossa Virta on tyytyväisenä saanut todeta johtavan lääkärin työn olevan vaihtelevaa, mielenkiintoista ja haastavaa. Kasvomaskien takaa hän ei vielä kaikkia alaisiaan ja työtovereitaan tunnista, mutta ilokseen hän on jo pannut merkille, miten hienosti kuntayhtymässä on oltu ajan hengessä mukana.

–Näen kuntayhtymän tulevaisuuden positiivisena soteakin ajatellen. Täällä on tehty paljon hyviä juttuja, jotka ovat hioutuneet vuosien saatossa, Virta sanoo ja mainitsee esimerkkeinä hoitajien chat-vastaanoton sekä sen, että hoitajia on koulutettu ja moni on hankkinut oikeuden kirjoittaa reseptejä.

Tämä kaikki mahdollistaa Virran mukaan sen, että jokainen pääsee hoidon piiriin mahdollisimman nopeasti.

–Haasteena on saada toiminta taloudellisesti järkeväksi, ettei vastaanottoja jouduta sulkemaan, hän miettii ja toteaa, että vastaanottojen säilyttäminen olisi paikallisten ihmisten kannalta tärkeää.

–Se on sotenkin idea, että palvelut pysyvät ihmisten lähellä.

Ihmisläheinen ajattelutapa näkyy myös Virran omassa toiminnassa. Maailmaa nähneestä lääkäristä huokuu maskin takaa lämpö ja aito kiinnostus saada potilaan vaivat hoidettua.