Riihikodin tartuntalähde ei vielä tiedossa – Rokotuksista huolimatta edelleen syytä pitää kiinni suojatoimista

0
Nelisenkymmentä prosenttia auranmaalaisista on saanut ensimmäisen koronavirusrokotteen. Rokotteet eivät kuitenkaan anna sataprosenttista suojaa tautia vastaan eikä rokotekattavuus vielä ole riittävä, joten edelleen täytyy malttaa suojautua koronalta myös maskilla ja hyvällä käsihygienialla.

AURANMAA. Neljällä Riihikodin asukkaalla todettiin viime viikolla koronavirustartuntaa. Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän johtava lääkäri Katja Virta toteaa tartuntojen osoittavan, että huolimatta rokotusten etenemisestä, rajoituksia ja koronavirukselta suojautumista on edelleen syytä malttaa jatkaa.

–Rokotteet eivät toimi sataprosenttisesti, vaan rokotteesta riippuen antavat tietyn suojan, Virta sanoo ja toivoo rokotteiden suojaavan niin, että tauti on tullessaan lievempi.

Virran mukaan on tärkeää, että rokotetutkin käyttävät edelleen maskeja. Tämän hetkinen rokotekattavuus ei Virran mukaan anna syytä turvatoimista lipsumiseen.

–Vaikka olisi rokotettu, voi silti saada taudin ja levittää sitä, hän sanoo ja huomauttaa, että laumasuoja saadaan vasta syksyyn mennessä.

Riihikodissa sairastuneista kaikki on rokotettu kertaalleen, osa on saanut myös tehosteen. Tartunnan lähteestä on epäilyksiä, mutta ei varmistettua tietoa. Henkilöstöllä tautia ei ole todettu ja he ovat ohjeistusten mukaan pitäneet suu- ja nenäsuojaimia.

Lisätartuntojen välttämiseksi Riihikodissa on kaikki testattu jo kahteen kertaan, ja testaamista jatketaan. Riihikotiin on myös asetettu vierailukielto toistaiseksi.

Tartuntamäärissä taas nousua

THL:n ylläpitämän tilaston mukaan koronavirustartuntoja todettiin Auranmaalla viime viikolla yhteensä kahdeksan, joista seitsemän Pöytyällä ja yksi Marttilassa. Pöytyän tartunnoista neljä ja Marttilan tartunta kirjattiin viikonlopun aikana.

Maanantaina ei uusia tartuntoja merkitty Auranmaalle. Parin viikon rauhallisemman tilanteen jälkeen tartuntojen määrä näyttäisi joka tapauksessa olevan kasvussa. Oripäässä tartuntatilanne on ollut vakaa viimeiset seitsemän viikkoa, eikä uusia tartuntoja ole tullut. Kosken viimeisin tartunta on viiden viikon takaa, ja Auran toissaviikolta.

Yhteensä koronaviruksen on sairastanut tähän mennessä 225 auranmaalaista, mikä on noin 1,3 prosenttia Auranmaan väestöstä. Luvut eivät sisällä tarvasjokelaisia, sillä tiedot eivät ole erotettavissa Liedon lukemista.

Ensimmäisen koronavirusrokotteen on saanut THL:n tilaston mukaan noin 40 prosenttia Auranmaan väestöstä. Rokotuksissa on Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymässä edetty 40–49-vuotiaisiin, Härkätiellä rokotetaan 50–64-vuotiaita. Myös työterveyshuolto on alkanut rokottaa. Työterveydessä rokotuksissa edetään samassa ikäjärjestyksessä kuin julkisessa terveydenhuollossa.

Tehosteannoksia on Auranmaalla jaettu vielä melko vähän. Tehosterokotteiden osalta kärkeä pitävät tällä hetkellä Pöytyä (5,7 prosenttia väestöstä) ja Oripää (5,5 prosenttia).