Kokkaamisessa kivointa on syöminen – Ruokakoululeirille osallistuu innokkaita ja osaavia kokkeja

0
Ruokakoululeirillä opeteltiin tekemään muun muassa pannukakkua.

KOSKI. Ulkona kesäpäivä on kauneimmillaan, mutta Kosken seudun yläasteen kotitalousluokassa on iloinen hyörinä. Herkullinen pannukakun tuoksu leijuu käytävään asti. Käynnissä oleva, eri vuosina eri paikoissa järjestettävä Härkätien 4H-yhdistyksen ruokakoululeiri on laatuaan kuudes.

Vastuullisena ohjaajana toimiva Tarvasjoen koulun kotitalouden opettaja Terhi Nurmi toteaa huomanneensa, että leirille tulee yllättävän taitavia ja kokkaamiseen hyvin motivoituneita lapsia. Komeimman pannukakun aikaansaaneet Eetu Vainikainen , Konsta Laaksonen , Ali Abbas ja Niilo Kakko tosin ovat sitä mieltä, että pannukakusta tuli vähän niin kuin vahingossa leirin kuohkein.

–Tätä ennen osasin tehdä vain munakokkelia ja nauravia nakkeja, Eetu kertoo.

Konstan lista on vähän pidempi: kakkuja, makaronilaatikkoa, munakokkelia, nakkileipiä ja niin edelleen. Paitsi että voiko sellaista nakkileipää mainita, Konsta pohtii. Sellaisesta kun ei ole ehkä moni kuullut. Kovin tuttu ei ollut lapsille minestronekeittokaan, jota tehtiin torstaina lounaaksi.

–Tämä olikin mielenkiintoista, etteivät useimmat lapsista olleet aiemmin minestronekeittoa syöneet, Nurmi sanoo.

Amanda Reichardt huikkaa kyllä syöneensä. Tytöllä on vankka näkemys siitä, että leirillä käytetty resepti ei ollut paras eikä oikea.

–Tässä ei ollut maissia vaan purjoa. Eikä paprika kuulu minestronekeittoon, se ei vaan kuulu.

Alina Kupi on paprikasta samaa mieltä, mutta muuten hän, niin kuin moni muukin leiriläisistä, piti keitosta.

–Saatan joskus uudelleen kokeilla keiton tekemistä, Alina miettii.

Kumpikin tytöistä tykkää kokkaamisesta. Amanda kertoo kokkailevansa usein äidin kanssa. Alina puolestaan sanoo usein leipovansa kakkuja, joista suklaakakut ovat hänen suosikkejaan.

Kasperi ja Aleksi Salmisen , Topi Mäkisen ja Tapio Pitkäsen mukaan leiriviikko on ollut hyvä. Poikien mielestä muun muassa pannukakku, minestronekeitto, kana ja riisi sekä uunilohi ovat olleet leirin tuotoksista maistuvimpia. Mitäpä pojat sitten ovat mieltä kokkaamisesta, maistuuko se?

–Syöminen ainakin maistuu, Topi toteaa ja Eetu komppaa todeten, että syöminen on kokkaamisessa kivointa.

Ruokakoululeiriin on perinteisesti kuulunut perhepäivällisen valmistaminen ja kotiväelle tarjoaminen. Tänä vuonna yhteinen päivällinen toteutettiin koronan vuoksi take away -periaatteella Teamsin kautta. Perinteinen maatilavierailu kuitenkin saatiin toteutettua. Leirin teemana oli lähiruoka ja hävikin vähentäminen.