Suomi on järisyttävän kaunis maa. Siis todella. Kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana ajelin ympäri Suomea autolla ja mittari näytti 3049 kilometriä reissun päättyessä kotipihalle Auraan. Alkukesän huumaava vihreys, kukkivat niityt, mustavalkoiset koivumetsät, jylhät männiköt, välkkyvät järvenselät, mystiset suolammet, kimmeltäviin vesiin syöksyvät rantakalliot ja taianomaiset harjupolut kietoivat minut taas kerran sormiensa ympärille.
Julistin huhtikuussa, että aion kiertää kaikki Suomen 40 kansallispuistoa. Julistuksen tukena oli se, että plakkarissa oli jo entuudestaan 12 kansallispuistoa, sillä retkeily ja luonto ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Siitä saanee syyttää vanhempiani sekä myös lapsuuden partioharrastusta. Toisaalta luonto on aina tuonut vastapainoa uteliaalle luonteelleni, jossa pitää nähdä ja kokea kaikkea mahdollista. Kansallispuistoissa riittää koettavaa vuosiksi eteenpäin ja vaikka olenkin startannut haasteeseen reippaasti, niin elämykset ja kokemukset ovat pääsijalla, ei suorittaminen.
Päivän luku on nyt 18 puistoa. Itä-Suomen kansallispuistot kiilasivat suosikkilistallani korkealle, sillä niiden yhteydessä oli valtavan hyvät palvelut, joita mielellään käytin. Ne palveluthan kuolevat, jos niitä ei käytetä. Patvinsuon luonnontilaisen hiekkarannan kupeessa olleeseen upeaan ja vanhaan hirsisaunaan olisi mahtunut jalkapallojoukkue, mutta sieltä kiljuen uimaan lähtivät vain minä ja tyttäreni. Soutumatka pitkin kiilamaisen hiekkaharjun reunamia Petkeljärvellä ei ehkä ole yhtä hurjaa kuin vaikkapa blackwaterrafting luolissa Uudessa-Seelannissa, mutta sadekuuron jälkeinen äyskäröintikokemus keskellä järveä saatiin kaupan päälle. Pohjoisen puistot jätän listalle viimeisiksi, sillä niistä tulee nauttia ajan kanssa ihan vain niiden laajuudenkin takia.
Luonnossa liikkuessa yksi sykähdyttävimmistä asioista ei silti ole ne maisemat, vaan ihmiset. Luonnossa liikkuu useimmiten mukavia ihmisiä, joiden kanssa löytyy heti yhteinen metsäsävel. Vinkkejä ja näkökulmia vaihdetaan hyvässä hengessä ja myös apua saa aina, kun tarvitsee.
Korona-ajan suuri siunaus on ollut kotimaan matkailun lisääntyminen. Olen iloinnut siitä, että kotimaan helmiä ja erityisesti luontomatkailua on alettu arvostaa isommin. Vuosikymmeniä sitten kotimaan matkailu oli voimissaan aivan eri tavalla. Kovasti toivon, että halvan matkan ja kaljan perässä kotimaa ei väljähdy, vaan säilyttää ansaitsemansa gloorian.
toimituksen avustaja
Tuomas Honkasalo
tuoveli@gmail.com