Somessako parempi huudella?

0

Auranmaalla kuntavaalien äänestysprosentti tipahti 57,6 prosenttiin ja Aurassa niinkin alas kuin 52,5 prosenttiin. Suunta on huolestuttava, sillä se syö pohjaa demokratian toteutumiselta.

Mielipiteiden puuttumisesta tai välinpitämättömyydestä laimeassa äänestysinnossa tuskin on kyse. Minkä tahansa paikkakunnan sosiaalisen median kanavia seuraamalla on havaittavissa, että ihmisiä kiinnostaa hyvin monenlaiset kuntien asiat. Onkin outoa, että äänestysaktiivisuudeksi kiinnostus ei tunnu konkretisoituvan.

Osa perustelee äänioikeuden laiminlyömistä sillä, ettei tunne riittävän hyvin asioita, joista päätetään, tai ettei löytänyt sopivaa ehdokasta. Äänestämisessä kieltämättä on olemassa riski, että tulee äänestäneeksi väärin. Mutta niinhän elämässä yleisestikin on, että tehdyt päätökset saattavat osoittautua huonoiksi. Silti päätöksiä on uskallettava tehdä. Aukkoja tiedoissa voi puolestaan paikata lukemalla muutakin kuin kavereiden kateutta herättäviä somepäivityksiä.

Osa äänioikeutetuista ilmeisesti kokee pystyvänsä vaikuttamaan asioihin äänestämistä enemmän aloittamalla somemylläkän. Päätöksiä ei kuitenkaan pidä tehdä kovaäänisimpien somehuutelijoiden pillin mukaan, vaan tarkemmin harkiten. Toki asioita on hyvä nostaa keskusteluun ja parhaimmillaan luottamushenkilöt voivat saada vinkkiä, miten kuntalaiset toivovat asioita hoidettavan. Jollakin tavalla luottamushenkilöt on kuitenkin valittava, eikä somen huutoäänestys liene kumminkaan se demokraattisin ja fiksuin tapa.