Täältä tullaan energiaomavaraisuus

0

Talvella, kun postilaatikkoon kolahti molempien sähköyhtiöiden satojen eurojen laskut, tuntui siltä, että onko tässä enää mitään järkeä. Maksaa nyt kuukaudessa yli 600 euroa sähköstä, jota on tuotettu Wikipedian mukaan kaupallisesti jo lähemmäs 150 vuotta.

Koska en ole teknisesti millään lailla orientoitunut, minua ei ole aiemmin kiinnostanut ottaa selvää, miten voisin saada taloomme halvempaa sähköä muuten kuin kilpailuttamalla eri sähköyhtiöitä. Nyt on kuitenkin mitta alkanut tulla täyteen. Jo jonkin aikaa olen kuumeisesti miettinyt erilaisia vaihtoehtoja maalämmöstä aurinkopaneeleihin.

Tavatessani viime maanantaina juttukeikalla keksijän ja energia-asiantuntijan Janne Käpylehdon aloin tosissani pohtia vaihtoehtoja hävyttömän hintaiselle, kaupalliselle verkkosähkölle.

Hänen mukaansa jo kahdeksalla katolle asennetulla aurinkopaneelilla saa katettua ison kerrostalohuoneiston käyttösähköt. Se ei tietenkään sähkölämmitteistä omakotitalon omistajaa juuri vielä lämmitä, mutta jos katon lyökin täpötäyteen paneeleja, niin jokohan alkaisi…

Käpylehdon kirjoittamasta kirjasta Auringosta sähköt kotiin, kerrostaloon ja yritykseen käy ilmi, että auringolla tuotettu sähköenergia on ylivoimaisesti nopeimmin kasvava tuotantomuoto maailmassa. Suomessa asian suhteen ollaan kuitenkin vielä lapsenkengissä, sillä aurinkovoiman osuus on tuotetusta energiasta vaivaiset 0,1 prosenttia. Energiamuodon suosio on kuitenkin voimakkaassa kasvussa, sillä vuonna 2018 tuotanto kasvoi peräti 63 prosenttia.

Valitettavasti Käpylehdon kirjaa lukiessa käy selväksi, etteivät aurinkopaneelit ole sähkölämmitteiselle omakotitaloasujalle mikään taloudellisesti autuaaksi tekevä investointi. Hänen laskelmiensa mukaan omalta katolta saatu sähkö maksaa lähes saman verran kuin sähköyhtiöltä ostettu, ja hankinnan kuolettaminenkin kestää 15 vuotta.

On siis myönnettävä, ettei aurinkopaneelien hankkiminen ole ihan vielä ajankohtaista ainakaan hintansa puolesta. Käpylehto perustelee kuitenkin niiden hommaamista paitsi kiinteistön arvonnousulla myös ekologisuudella ja energiaomavaraisuudella. Kiinteistön arvonnousuun en jaksa juuri uskoa, mutta kahteen jälkimmäiseen kyllä. Silloin ainakin tietäisin, miten sähköni tuotetaan, ja lisäksi jokakuiset sähköyhtiöiden laskut ja samalla verenpaineen nousu jäisivät historiaan. Siinäpä jo syytä kerrakseen lähteä aurinkopaneelikaupoille.

toimituksen avustaja
Sari Holappa
sari.holappa@avl.fi