Siskontyttö pisti tätinsä tiukan paikan eteen: käski täyttämään Ystäväni-kirjaa. Siellä oli hankalia kysymyksiä lempielokuvasta lempiväriin. Kysymys suosikkibiisistä pisti mietteliääksi. Vastasin siihen ”Fazer-patukat”. Siskontyttö siihen heti ärähti, ettei Fazer-patukat voi olla mikään suosikkibiisi, mutta tarkoitinkin sitä mainoslaulua, jota vielä talvella TV:ssä renkutettiin. Se juuttui ensin korvamadoksi ja syöpyi lopulta päähäni. Sitä voi tosiaan ihmisellä olla levyhylly täynnä heavymättöä ja grungemurinaa, mutta päässä soi vain ”Fazer-patukat, Fazer-patukat, pikkupatukkaa et voi vastustaa”.
Se oli selvä vanhuuden merkki. Tai ei se, että päässä soi ”Fazer-patukat”, vaan se, että kehtaa sellaisen suosikkibiisikseen ilmoittaa. Esimerkiksi 25 vuotta sitten ei olisi käynyt mielessäkään. Kaikenlaista sitä nykyään kehtaakin. Ja nyt menin kirjoittamaan tämän vielä lehteenkin!
Sitten varoituksen sana kaikille koululaisille ja opiskelijoille: hypätkää seuraavan kolmen kappaleen yli, sillä ne voivat vaarantaa opiskelumotivaationne.
Yllätin itseni lauantaiaamuna miettimästä derivointia. Yritin saada päähäni mitä ihmettä on derivointi. Juu, se liittyy matematiikkaan, mutta mitään muuta ei tullut mieleeni. Tämän jälkeen aloin miettiä, miksi ihmeessä mietin derivointia kesken lauantaiaamun. Sen täytyi liittyä yöllä näkemääni koulupainajaiseen.
Mutta vanhuuden merkki kai sekin, ettei osaa enää derivoida saati sitten puhua saksaa. Saksan kieltä ei ole tullut käytettyä opiskeluaikojen jälkeen rahtusenkaan vertaa. Nykyisellään muistan siitä vain sanat durchschnittlich (keskimäärin) ja angstschweiss (tuskanhiki), koska ensimmäisessä seitsemän konsonanttia peräkkäin ja toisessa kahdeksan, ja tämä on jostain syystä tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Jos nyt joku teini tämän kuitenkin luki niin: kannattaa jatkaa derivointia ja saksan puhumista, ettei tarvitse tällaisia sitten vanhana miettiä.
Mutta ennen kuin somemyrsky ehtii alkaa, niin kaikille epäilijöille tiedoksi, että Fazer ei ole sponsoroinut tätä pakinaa – ja miksi olisikaan, eihän niissä patukoissa ole muuta hyvää kuin mainoslaulu. Toista se oli silloin kun itse olin siskontytön ikäinen. Silloin mussutettiin Jambo- ja Siesta-patukoita ja T-kaupan irtokarkkihyllystä kauhottiin salmiakki-, lakritsi- ja sitruunapommeja ja jättisuuria merkkareita. Mutta paras oli Lola-patukka. Ja se oli turkulaisen Hellaksen makeistehtaan tuote.
tuottaja
Sirpa Virtanen
sirpa.virtanen@avl.fi