Hallitusvastuuta kaikille Auran valtuustopuolueille

0
Kuntavaalien ääniharava Jenni Päätalo vei vasemmistoliiton Auran kunnanhallitukseen, jossa ovat edustettuna kaikki muutkin valtuustopuolueet.

AURA. Auran luottamuspaikkaneuvotteluissa on päädytty kompromissiin, joka näyttää tyydyttävän kaikkia puolueita. Neuvottelujen tuloksena kaikki valtuustopuolueet tulevat osallistumaan hallitustyöskentelyyn. Nimiä saadaan odottaa vielä ainakin ensi viikkoon, mutta kunnanhallituksen puheenjohtajuus menee kokoomukselle, joka menettää kolmesta kunnanhallituspaikastaan yhden. Kokoomukselle ja keskustalle on luvassa kunnanhallitukseen kaksi paikkaa, muille kolmelle puolueelle kullekin yksi.

­–Neuvottelut olivat tiukat kuten aina ja vaalituloksesta kuultiin monia eri tulkintoja, niin kuin tietysti kuuluukin. Neuvotteluiden lopputulos on mielestäni hyvä kompromissi, joka saavutettiin niin, että osapuolet olivat valmiita joustamaan omista vaatimuksistaan, neuvotteluja vetäneen kokoomuksen Tomi Kauhanen kommentoi.

–Tästä on hyvä lähteä tulevalle valtuustokaudelle, kun luottamuspaikkaneuvottelut saatiin sovussa päätökseen, hän jatkaa.

Kunnanhallituksen puheenjohtajuuden ja toisen kunnanhallituspaikkansa menettäneille sosiaalidemokraateille neuvottelut antoivat heikoimman tuloksen. Demareille jää kunnanhallituksen varapuheenjohtajuus. Väistyvä kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Leino luonnehtii neuvottelutulosta vaalituloksen mukaiseksi poliittiseksi kompromissiksi.

–Hävisimme vaaleissa kolmanneksen äänistä, joten siinä valossa meidän kannalta näyttää siedettävältä, Leino sanoo.

Keskustalle valtuuston puheenjohtajuus

Kaksi kunnanhallituspaikkaansa säilyttäneelle keskustalle siirtyy kunnanvaltuuston puheenjohtajuus kokoomukselta. Valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja valitaan demareista ja toinen varapuheenjohtaja kokoomuksesta.

Lautakuntien puheenjohtajuudet säilyvät lähes ennallaan. Kokoomus saa sivistyslautakunnan ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtajuuden, mutta tarkastuslautakunnan puheenjohtaja valitaan perussuomalaisista. Perusturva- ja vapaa-aikalautakunnissa puhetta johtaa keskusta, teknisessä lautakunnassa SDP.

Keskustan Taru Sahla pitää edustuksellisuuden kannalta tärkeänä, että keskeisille luottamuspaikoille saadaan edustajia kaikista valtuustopuolueissa. Sahlan mukaan hyvä lopputulos saatiin aikaan hyvässä hengessä ja hän uskoo myös hallitustyöskentelyn sujuvan.

Perussuomalaisten Jarkko Granat on neuvottelutulokseen tyytyväinen vaikka toteaa, että vaalitulos olisi voinut antaa puolueelle edellytyksiä vaatia enemmän. Kaikkinensa vaalitulos oli Granatin mukaan sellainen, ettei kenellekään tullut kovin suurta neuvotteluetua.

–Hallituksen osalta saimme tahtomme läpi, Granat sanoo ja toivoo, että nyt neuvotellulla hallituskokoonpanolla saadaan hyvää keskustelua kunnan parhaaksi.

Perussuomalaiset tuki vasemmistoliiton pääsyä mukaan hallitukseen. Vasemmistoliitosta hallitukseen on menossa puolueen ainoa kuntavaaliehdokas ja vaalien ääniharavaksi noussut Jenni Päätalo . Puolue haki hallituspaikkaa Päätalon saaman äänimäärän pohjalta.

–Hallituksessa pääsee kokonaisvaltaisesti näkemään kunnan asioita, Päätalo toteaa ja pitää saatua paikkaa tärkeänä, koska puolueella ei ollut esittää edustajia lautakuntiin.

Hallituksen lisäksi Päätalolle on neuvoteltu paikka perusturvalautakunnasta. Puolueesta löytyi hänelle varajäsen kunnanhallitukseen sekä varajäsen tekniseen lautakuntaan. Päätalo toivoo, että alkavan valtuustokauden myötä Auran vasemmistoliitossa saataisiin sukupolvenvaihdos aikaan ja tulevaisuudessa puolueella olisi enemmän ehdokkaita luottamustoimiin.