Satu Tammisen sormenpäät aistivat tarkasti

0
Satu Tamminen tarjoaa herkän tuntuman hierontapalveluita Aurassa Peltotiellä. Tarjolla on myös vaihtoehtoisempia hoitoja, kuten kuivakuppausta. (Kuva: Tuomas Honkasalo)

AURA. Auran Peltotien päässä seisoo hierontapalveluja mainostava kyltti. Oman talonsa pihalla seisoo lempeästi hymyilevä nainen, joka toivottaa tervetulleeksi hierontaan. Satu Tamminen ja Manu-kissa kyselevät kuulumiset ja sitten täytyykin alkaa valitsemaan eri hoitovaihtoehdoista.
Suuri osa asiakkaista valitsee perinteisen hieronnan, josta Satakunnasta Auraan muuttaneella Tammistolla on miltei 20 vuoden kokemus. Tammisella on tarjolla myös muita palveluita, jotka eivät olekaan niin perinteisiä.
–Teen myös energisoivia reikihoitoja ja myös tuollaista hieman erikoisemmalta kuulostavaa kuiva/liukukuppausta. Täytyyhän sitä tarjota jokaiselle jotakin, Tamminen naurahtaa.
Perinteisempien hoitojen vaihtoehdoksi tai niitä täydentäväksi sopivat energiahoidot vaativat hieman uskoa hoidon toimivuuteen, sillä Tammisen mukaan energiahoidoissa hoidettavaan siirretään energiaa ilman kosketusta.

Kuppausta kuivana

Kuivakuppauksessa käytetään kuppaussarvia, mutta veri ei lennä.
–Laitan kuppauskupin asiakkaan iholle ja poltan hapen pois sen sisältä. Silloin sinne muodostuu pieni alipaine ja sen sijaan, että puhkaisisin ihon, kuten normaalissa kuppauksessa tehdään tai tehtiin, niin alan liikuttamaan kuppia jumittavilla alueilla. Pahimmilla alueilla kuppi pitäisi jättää paikalleenkin hetkeksi aikaa.
–Hoidon seurauksena iho hieman sinertää muutaman päivän, kun verenkierto aktivoituu, mutta jäljet poistuvat kyllä nopeasti. Kaulalle en mielellään hoitoa tee, sillä sitten aletaan asiakkaalle huomauttelemaan fritsuista, Tamminen hymyilee.
Tammisen seinällä komeilee monen monta todistusta erilaisista hierontaopinnoista.
Hän aloitti hierojan uransa hermoratahierojana. Hierontauran alussa mentorina toimi kansanparantaja Unto Poikkeus. Satakunnan Honkajoella Tamminen asteli ensimmäiset hieroja-askeleensa ja muutaman mutkan kautta hän päätyi Auraan 2019.

Kiva koti Aurasta

Aurassa on ollut tarjolla myös sijaisuuksia hoitokoti Esperissä.
–Aurasta on löytynyt kiva koti. Nyt toivon, että asiakkaat löytävät luokseni hieman paremmin, sillä olen täällä vielä uusi yrittäjä.
Yrityksille minulla on tarjolla myös palveluita ja olen mukana Suomi-talkoissa. Vaikka minulla ei ole vielä nettisivuja, minut löytää muun muassa Googlen karttahausta ja varmasti tulevaisuudessa myös netistä tai Facebookista, Tamminen lupaa.
Hierojana Tamminen kertoo omaavansa hyvän kehonkuuntelutaidon ja herkät sormenpäät.
–Olen huomannut, että minulla on hyvin aistivat sormenpäät ja siitä sain kehuja myös aikanaan oppi-isältäni Unto Poikkeukselta.