Siivo koti tuo hyvän mielen – Emma Saarenvalta järjestää koteja ja huoltaa mieltä

0
Emma Saarenvalta sai seesteisemmän arjen löytämällä rohkeuden irtisanoutua vakituisesta työstä ja ryhtymällä yrittäjäksi. Toiminimelleen hän rakentaa hyvinvointiin keskittynyttä palvelutarjontaa, johon sisältyy muun muassa ammattijärjestäjän palveluja.

PÖYTYÄ/Haveri. Jos oma koti on mullin mallin ja ajatuksetkin sikin sokin, apua voi saada ammattijärjestäjä ja mindfulness-ohjaaja Emma Saarenvallalta . Harmoninen koti -toiminimeä pyörittävä Saarenvalta tietää, että kun koti on järjestyksessä, mielikin on usein kevyempi.

–Ja toisaalta, kun mieli on hyvä, jaksaa kodistakin pitää huolta, hän toteaa.

Saarenvalta on alkujaan lähihoitaja. Lähihoitajan töitä hän tekee toiminimen ohessa edelleenkin, mutta keikkatyönä. Vakituisesti työpaikasta irtisanoutuminen on osoittautunut oman jaksamisen ja perheen kannalta oikeaksi ratkaisuksi.

–Tykkäsin kolmivuorotyöstä, mutta kun joku muu teki aikatauluni se ei enää sopinut arkeeni, kahden alle kouluikäisen lapsen äiti ja yrittäjän puoliso toteaa.

Irtisanoutumisensa jälkeen Saarenvalta on työnteon ohessa kouluttanut lisää. Vaikka tekemistä on riittänyt, hän toteaa arjen olevan nyt seesteisempää.

–Lapsilla on mahdollisuus lyhyempiin hoitopäiviin ja meillä on pitkät illat aikaa yhdessä, Saarenvalta iloitsee, että voi järjestää arjen omilla ehdoillaan.

Alkuun hän myöntää ottaneensa keikkatöitä ahnaasti vastaan, mutta vähitellen löytyi rohkeus tarvittaessa sanoa ei ja sitä myötä sopiva tasapaino arkeen.

Uuteen kouluttautuminen lähti liikkeelle ammattijärjestäjän kurssista, jonka aikana käytiin läpi myös kalenterin järjestämistä.

–Aloin miettiä, miten pystyisin auttamaan ihmisiä, ettei arki olisi niin hektistä ja kuormittavaa, mindfulnessin löytänyt Saarenvalta kertoo.

Hän on opiskellut myös intialaista päähierontaa ja kiinalaista jalkahierontaa. Joulukuussa on alkamassa vyöhykehoitajan kurssi. Toiminimellään Saarenvalta tarjoaakin ammattijärjestäjän avun ja mindfulnessin lisäksi hemmotteluhoitoja.

–Kaikki liittyvät hyvinvointiin, joten niistä tulee hyvä kokonaisuus.

Kodista mukava paikka

Ammattijärjestäjän tehtävä on Saarenvallan mukaan auttaa ihmisiä tekemään kodista paikka, jossa on hyvä olla ja jonne on aina mukava palata.

–Ideana ei ole, että kaikkien pitäisi elää minimalismissa, hän huomauttaa.

Jos tavaramäärä kuitenkin alkaa ahdistaa, Saarenvalta neuvoo aloittamaan raivauksen varastosta.

–Lapsiperheissä tavaraa kertyy tosi paljon ja kotien säilytysmahdollisuudet ovat yleensä rajalliset. Iäkkäät puolestaan kaipaavat apua, kun muuttavat isommasta asunnosta pienempään, hän kertoo ammattijärjestäjän tyypillisimmistä asiakkaista.

Koteihin kertyy Saarenvallan mukaan erityisesti vaatteita. Astioitakin ihmisillä on paljon.

–Lahjoiksi saaduista tavaroista on vaikea luopua, vaikka niistä ei edes pidettäisi. Ja kaikesta siitä, mihin liittyy tunnearvo. Muistojen pelätään katoavan tavaran myötä.

Kodin järjestämisen jälkeen haastavinta voi olla saada koko perhe sitoutumaan järjestykseen.

–Vaatii omaa motivaatiota pitää tavarat paikallaan, Saarenvalta toteaa.

Järjestystä kotiinsa ja mieleensä kaipaavia hän kehottaa pohtimaan, mitkä asiat tuovat hyvää mieltä ja mitkä ovat niitä tärkeimpiä, joihin haluaa panostaa. Jos oma arki uuvuttaa, kannattaa Saarenvallan mukaan myös miettiä, mitkä asiat tuntuvat velvollisuudelta ja pakolta ja miksi nämä ovat mukana arjessa.

Korona-ajan hän arvelee opettaneen ihmisille, ettei kaikenaikaa tarvitse olla menossa tai tekemässä jotakin.

–Pelkkä oleminen on ihmisille vierasta, mutta nyt on palattu perusasioiden ääreen.