Jounit julkaisivat iskelmälevyt yhtä aikaa – Pöytyällä soivat nyt Ystävyys ja Kohtalon oikut

0
Jouni Uusitalo ja Jouni Haapaniemi kehuvat kovasti Harry Lindströmin panosta levyjen tekemisessä. –Harry on soittanut kaikki levyllä olevat soittimet ja tehnyt paljon sovitustyötä. Ilman Harrya tästä ei olisi kyllä tullut levyä, Haapaniemi kehaisee. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ. Pöytyäläiset Jounit eli Jouni Haapaniemi ja Jouni Uusitalo ovat käyneet samalla laulunopettajalla jo kymmenisen vuotta. Laulunopettajana toiminut riihikoskelainen Harry Lindström ehdotti molemmille oman levyn tekemistä ihan oppimismielessä. Sekä Haapaniemi että Uusitalo innostuivat ideasta kovasti.

–Harry näki, että oman levyn tekeminen on nimenomaan oppitie myös omaan laulamiseen. Oltiinhan me jo aiemminkin äänitetty laulua, mutta tässä pääsi näkemään sitä prosessia. Piti myös osata arvioida omaa laulusuoritusta, jotta sitä voisi parantaa, Haapaniemi kertoo.

CP-vammainen Jouni Uusitalo kokee paljon asioita musiikin kautta. Hieman haasteellisemman elontien taivaltanut Uusitalo kokee musiikin rentouttavaksi ja mieltä tyynnyttäväksi.

–Jo pienenä poikana, kun jalat kantoivat, Jouni hytkyi musiikin tahtiin kirjahyllyä vasten. Sitten käsi heilahti vahingossa stereon äänipyörälle ja kova äänentaso heilautti Jounin pepulleen, muisteli Uusitalon isä Heikki Uusitalo .

Musiikkiharrastus ei suinkaan heittänyt samanlaista häränpyllyä, vaan Uusitalo on laulanut jo vuosia iskelmäpainotteisesti.

–Jouni asuu Taitotalossa viikot ja kun hän tulee meille viikonlopuksi, niin joskus hän saattaa laulaa kuusi tuntia putkeen, isä-Uusitalo kehaisee.

Ystävyys-levy on omistettu Jouni Uusitalon edesmenneelle ystävälle, jonka kanssa Uusitalo kävi paljon tansseissa kuuntelemassa livemusiikkia.

–Levyssä on paljon kaipausta tai kaihoa, mutta ei siellä sellaista suoraan siihen ajateltu kappaletta ole, erityisesti Kyösti Mäkimattilan ja A. Aallon rytmiorkesterista pitävä Jouni Uusitalo pohtii.

–Jounilla on tosi tarkka melodiakorva ja ääni. Onhan tuota esiintymiskokemustakin jo tullut, Haapaniemi kertoo.

–Itse tykkään hyvistä sanoista ja kauniista melodioista kappaleissa, Jouni Uusitalo paljastaa.

Hitaasti kypsynyt oma biisi

Jouni Haapaniemi on keikkaillut jo vuosikymmeniä erilaisilla kokoonpanoilla. Levyä hän ei kuitenkaan koskaan aiemmin ole tehnyt.

–Ei tämä ole maineen etsimistä, eikä kyllä rahankaan. Mutta tämä on ollut hieno projekti. Kovasti mietittiin, että miten näistä cover-biiseistä saa tehtyä oman näköisiä. Levyllähän on kymmenen biisiä ja siellä on muun muassa Markku Aron levyttämät vähän tuntemattomammat kappaleet, mutta sitten taas Kari Tapionkin tutuksi tekemä Et uskalla mua rakastaa. Harry Lindströmin tekemä Kohtalon oikut muodostui levyn nimikappaleeksi jotenkin automaattisesti, sillä tässä on omassa elämässä tapahtunut niin paljon viime vuosina, että se sopi hyvin siihen, Haapaniemi pohtii.

Kohtalon oikut -levyltä löytyy myös Haapaniemen itsensä tekemä kappale, joka on kypsynyt hitaasti mutta varmasti levytyskuntoon.

–Taisin säveltää sen, kun olin 17-vuotias ja ensimmäiset sanatkin olivat valmiit jo 1990-luvulla. 2007 se tuli kokonaan valmiiksi, mutta nyt vasta tämä kappale kuullaan levytettynä. En olisi kyllä itseäni säveltäjänä elättänyt, Haapaniemi naurahtaa.

–Olen rahasta soittanut ja laulanut 27 vuotta eli onhan tämä jo aikakin tehdä jotain pysyvää. Tästä jää jotain jälkeä sentään jälkipolville, Haapaniemi tuumailee.

–Tällä hetkellä minulla ei ole bändiä, mutta kyllähän sitä aina joku pumppu saadaan kasaan, jos pitää esiintyä. Esiintyminen on kuitenkin tosi kivaa ja vielä kivempaa, jos yleisö tykkää, Haapaniemi kertoo.

Haapaniemen Kohtalon oikut ja Uusitalon Ystävyys-levyjen tiimoilta järjestettiin viime lauantaina Riihikosken Vanhassa Vehnämyllyssä levynjulkistustilaisuus.
Tuomas Honkasalo