Kenelle peruspalvelut kuuluvat

0

Auranmaalla moni on huolissaan pankkipalveluiden karkaamisesta yhä kauemmas. Varsinkin moni ikäihminen kokee pankkiasioiden hoitamisen netissä hankalaksi, mutta ongelma ei koske pelkästään iäkkäitä. Toisaalta on ymmärrettävää, että liikeyritys sopeuttaa toimintaansa siihen, miten suurin osa asiakkaista toimii. Keskiverto asiakas ei käy välttämättä pankissa edes kerran vuodessa ja silloinkin kun käy, hän kaipaa syvällisempää neuvontaa eikä kassapalveluita.

Jokainen tarvitsee pankkia, mutta pankit ovat silti yksityisiä liikeyrityksiä, jotka toimivat markkinoilla, joille on tulossa myös uusia tekijöitä, joiden kulurakenne on perinteisiä pankkeja kevyempi. Oman ongelmansa tuo se, että korkotaso on ollut jo pitkään hyvin matala, joten otto- ja antolainauksen suhteella pankki ei pitkälle pötki. Kuitenkin pankki on peruspalvelu, jota jokainen tarvitsee.

Olisi tunnustettava se, että ilman vahvempaa julkista toimintaa tai tukea maaseudun palvelut uhkaavat kutistua olemattomiin. Mikä olisi se toimija, joka ottaisi hoitaakseen nettiä käyttämättömien pankkipalvelut, mutta myös monet muut asiat, jotka ennen hoituivat kasvotusten, mutta nykyään vain sähköisesti.