Kolumni: Ykkösuutisia

0

Toisin kuin monet luulevat, lehdissä ei ole juttuja pelkästään sellaisista asioista, jotka toimittajat arvioivat tärkeiksi. Keskeinen uutiskriteeri on myös se, millaisten asioiden arvioidaan kiinnostavan lukijoita. Asian tärkeys ja kiinnostavuus eivät välttämättä kulje käsi kädessä.

Se, minkä nimisen ja -ikäisen armiaavikonnäköisen blondin kanssa Danny kulloinkin kulkee, ei ole tärkeää, mutta monia se kiinnostaa ja päätyy siksi myös lehtien palstoille.

Senkään ei pitäisi olla yhteiskunnallisesti merkittävä asia, onko presidenttiparilla koira ja minkälainen. Mutta kiinnostavaa se on ja niinpä tenterfieldinterrieri Osku on jo nuoresta iästään huolimatta nimetty valtakunnan ykköskoiraksi.

Itse nimittäisin valtakunnan ykköskoiraksi mieluummin jonkun taitavan palveluskoiran tai älykkään ja työteliään paimenkoiran. Presidenttiparin koiraksi päätyminen ei varsinaisesti ole koiran omaa ansiota.

Jenni Haukio on tunnettu eläinrakkaudestaan. Saulin tunteista en tiedä, mutta arvatenkin ne ovat vaimoa kohtaan hyvin lämpimät, joten eläinrakkauden tielle ei kannata asettua, piti itse koirista tai ei.

Meillä oli keväällä vähän sama tilanne, kun pohdittiin, pitäisikö kymmenen vuotta täyttävän leonbergimme kaveriksi hankkia toinen koira, ennen kuin talonvahdista aika jättää.

Itselleni olisi riittänyt sähköinenkin vahtijärjestelmä, jota ei tarvitse ulkoiluttaa räntäsateella, mutta muu talonväki oli sitä mieltä, että koira pitää olla. Koira siis hankittiin, mutta sillä ehdolla, että räntäsateiden ja muiden koiranilmojen alkaessa minä saan jättää saappaani kaappiin.

Täytyy myöntää, että tutkimustulokset koirien stressiä vähentävästä vaikutuksesta ovat varmasti tosia. Kun pentu on jatkuvasti iloisella mielellä, leviää hyvä tuuli ihmiseenkin. Ja onhan se mukavaa, kun joku ilahtuu isännän kotiin tullessa niin kovasti, että nuolee koko naaman.

Koiranpennun ja miksei vähän vanhemmankin haukkuvaisen elämänasenteesta olisi opittavaa niin itsellä kuin monella muullakin. Ihmisillä kun tuntuu käyvän usein niin, että hyväntuulisuus katoaa viimeistään siinä vaiheessa, kun sanat ilmastonmuutos, pakolaiskriisi, globalisaatio ja käänteinen väestöpyramidi alkavat tulla tutuiksi.

Kurttunaamoista ovat tosin tiedotusvälineetkin osin vastuussa. Usein tuntuu olevan niin, että uutistuutista pursuaa lähinnä ongelmia. Mutta tulee sieltä iloisiakin aiheita. Vaikka presidenttiparin uudesta koirasta.

päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi