Tapani Vuorion pienoisrautatiellä hypätään aikamatkalle raideliikenteen historiaan

0
Tuut tuut, juna tulee. Asemalle kerääntyneet matkustajat valmistautuvat nousemaan kyytiin. Kuva: Katriina Reijonen

AURA. Junalla matkustaessa maisema vaihtuu. Taakse jää asutuskeskuksia, järviä, loputtoman tiheitä metsiä. Useimmille ihmisille rautatie merkitsee vain paikasta toiseen liikkumista, kiskoväylää, mutta auralaiselle Tapani Vuoriolle rautatiet ja niillä liikkuva kalusto ovat intohimon kohde.

Vuorio on rakentanut Kurua, Littoista ja Turun satamaa kuvaavan pienoisrautatien, joka haukkaa nykyisessä koossaan kahden makuuhuoneen verran tilaa. Pienoismalli on pituudeltaan 760 ja leveydeltään noin 300 senttimetriä. Radan ympäri ei pääse kävelemään, mutta alta pääsee pujahtamaan radan keskelle. Kaikki on siis käden ulottuvilla, kun hieman viitsii kontata.

Radan reunamille jäävään tilaan on sijoitettu pari matalaa lipastoa. Ne ovat lapsenlapsille tarkoitetut aitiopaikat, joista tenavat ulottuvat katselemaan kauko-ohjattavien veturien puksutusta.

Lasten isä on ratahankkeen syy ja seuraus. Vuorio osti pojalleen pienoisrautatien tämän ollessa 2-vuotias. Leikkiminen jäi, mutta kiinnostus pienoismalleja kohtaan ei. Poikakin on koonnut pienoismalleja aikuisiällä, muttei yhtä innokkaasti kuin isänsä.

–Jossain vaiheessa liityin Turun Kiskoliikennekerhoon, Vuorio sanoo.

Ennen korona-aikaa Turun Kiskoliikennekerho, jonka puheenjohtaja Vuorio on ollut jo vuosia, kokoontui kerran viikossa. Toimintaa käynnistellään taas. Vuorio odottaa innolla tutun porukan kokoontumista kerhotilaan. Kerhossa kootaan jo kolmatta pienoismallirataa, jota on tarkoitus esitellä tapahtumissa.

Pienoismalli muutti Tapani Vuorion kanssa Turusta Auraan kymmenisen vuotta sitten. Uuden kodin kriteerit täyttyivät, kun talossa oli puukiuas ja junaradalle riittävästi tilaa. Kuva: Katriina Reijonen

Väritetty todellisuus

Rakentelu pitää kohta seitsemänkymppisen Vuorion mielen ja kehon virkeänä. Kun hän ei rakentele, hän lueskelee aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Jonkin verran aikaa kuluu myös radan puhtaanapitoon.

Vuorio ajelee vetureilla melko harvoin, ja siksi kiskot tuppaavat pölyttymään. Kangasliina ja tärpättiliuos puhdistavat minimaiseman parhaiten.

–Täältä päästä alkaa 50-luku, ja 70-lukuun tämä päättyy, Vuorio esittelee.

Mies painottaa, ettei pienoisrautatien ole tarkoitus olla yksi yhteen esikuviensa kanssa. Esimerkiksi Kurun tunneli on asemalta katsottuna väärällä puolella. Portsassa on oikeasti vain yhdet raiteet, pienoismallissa kahdet. Talot ovat mukaelmia aikalaisrakennuksista.

–Teen mallin ottamalla valokuvia tai yhdistelemällä eri valokuvista yksityiskohtia. Vanhat puutalot ovat toinen toistaan erilaisempia, mutta loppuviimeksi ne ovat kaikki samanlaisia.

Raideliikennevälineissä autenttisuus on tärkeämpää.

–Jos et ota siitä nurkasta kuvaa, se on vielä kesken, Vuorio pyytää VR:n vihreän sähköveturin porhaltaessa kameran ohi Littoisten asemapihan suoralle.

Oikea rata lähellä

Projektin rakennusvaihe on kestänyt nyt kolme vuosikymmentä, mutta Vuorio ei haaveile valmistumisesta. Rakentelu ja parantelu loppuvat vasta, kun pinsetit ja kolvi eivät enää pysy kädessä.

Harrastushuoneen ikkunasta aukeaa maisema, jota halkoo valtion rautatie. Näköala oli hauska sattuma, ei hankintakriteeri. Kun taloa etsittiin, reunaehtoina olivat puukiuas ja riittävän iso tila pienoisrautatielle. Vuoriot löysivät odotuksiaan vastaavan kodin kymmenisen vuotta sitten.

Turun kodissa alkanut ratahanke purettiin neljään lohkoon ja kuljetettiin varovasti kuorma-autolla Auraan. Mikään ei ihme kyllä mennyt rikki.

–Kaikki talot ja puut piti purkaa pois. Onneksi olin alun perin tehnyt tämän lohkoissa.