Auran tulevan kunnanjohtajan Terhi Källin toiveissa pyörällä taitettava työmatka

0
Terhi Källi on Auran uusi kunnanjohtaja. Hän siirtyy tehtävään Ruoveden hallintojohtajan paikalta.

AURA. Auran tulevan kunnanjohtajan Terhi Källin toiveissa on työmatka, jonka voi taittaa pyöräilemällä.

–Tarkoitus on ottaa tehtävä vastaan mahdollisimman pian. Toiveissa on, että pääsisimme muuttamaan Auraan niin, että tytöt voisivat aloittaa uudessa koulussa tammikuun alussa, Terhi Källi kertoo.

Hänellä on kaksi kouluikäistä tytärtä. Perhe etsii parhaillaan asuntoa Aurasta.

–Toiveissa on, että uusi asunto löytyisi pyöräilymatkan päässä työpaikalta. Kovin paljon Aurassa ei tällä hetkellä tosin ole asuntoja myytävänä, mutta toivottavasti sopiva löytyy, Källi kertoo.

Ruovedeltä Auraan

Terhi Källi toimii tällä hetkellä Ruoveden hallintojohtajana. Toukokuusta syyskuun loppupuolelle hän toimi oman toimen ohella myös vs. kunnanjohtajana. Pirkanmaalla sijaitsevalla Ruovedellä on noin 4400 asukasta.

–Uskon, että ajantasainen kuntakentän tuntemukseni ja se että minulla on kuntapuolelta usean vuoden ajalta johtamiskokemusta olivat vahvuuksia valintaprosessissa, Källi arvelee.

Källi on aiemmin toiminut muun muassa Urjalassa hallinto- ja talousjohtajana sekä Humppilassa hallintojohtajan viransijaisena.

41-vuotias Källi on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri.

Arvot kohtaavat

Auran kunnanjohtajan tehtävää hän odottaa innolla.

–Haastattelussa jäi hyvin positiivinen kuva Aurasta. Sijainti Turun kupeessa on hyvä ja kun katsoin kunnan papereita ja strategioita totesin, että oma arvomaailmani on samankaltainen kuin Aurankin, Källi kertoo.

Källi tuli mukaan prosessiin suostumusmenettelyn kautta.

–Suurin syy, miksi en laittanut hakemusta oli se, että minulla ei vielä ole verkostoja Varsinais-Suomessa. Mutta kun suostumusta kysyttiin, päätin lähteä mukaan kisaan.

Källi on syntyisin Satakunnasta Kankaanpäästä, mutta käynyt koulunsa Porissa.

Terhi Källi aloittaa Auran kunnanjohtajana mielenkiintoiseen aikaan, sillä sote on viemässä puolet kunnan tehtävistä ja budjetista. Millainen on tulevaisuuden kunta?

–Sitä varmaan pohditaan tällä hetkellä kaikissa kunnissa. Sivistyspalvelut ja ennaltaehkäisevä työ jäävät kunnille, samoin infra eli paljon tärkeää vielä jääkin kuntien hoitoon, hän muistuttaa.


Valtuusto yksimielisesti Källin takana

Maanantaina kokoontunut Auran kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti Terhi Källin Auran uudeksi kunnanjohtajaksi.

Källi toimii tällä hetkellä Ruoveden hallintojohtajana. Varalle valtuusto valitsi toisen finalisteista eli Satu Sarinin.

Kokous kesti vain kymmenen minuuttia, sillä muita asioita ei listalla ollut.

Ilman soraääntä ei päätöstä kuitenkaan tehty, sillä Juhani Yli-Pohja (sd) ilmoitti jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteensä. Hän kertoi olevansa tyytymätön prosessiin, jonka tuloksena kunnanjohtaja valittiin.