Vanha kauppa poistuu Oripään katukuvasta – Ideakilpailussa tuli vain yksi ehdotus

0
Vanhan osuusliikkeen kiinteistön matala osa on tarkoitus purkaa. Harjakattoiseen osaan ei vielä kajota.

ORIPÄÄ. Oripään vanhan osuusliikkeen kauppakiinteistöä koskenut ideakilpailu poiki määräaikaan mennessä vain yhden kilpailutyön. Tekninen lautakunta ei sille lämmennyt, vaan päätti keskeyttää ideakilpailun toistaiseksi.

Rakennusmestari Aki Vuorinen sanoo, että kilpailun jatkosta päätetään lautakunnan seuraavassa kokouksessa.

Lautakunta päätti nyt pyytää tarjouksia entisen kauppakiinteistön matalan osan (ravintola ja päivittäistavarakauppa) purkamisesta. Määräraha siihen ja alueen siistimiseen on tarkoitus varata ensi vuoden talousarvioon.

–Ränsistymään pääsevät rakennukset eivät anna hyvää kuvaa kunnasta. Kiinteistön matala osa on perustuksiltaan korjauskelvoton, toteaa teknisen lautakunnan puheenjohtaja Janne Paju.

Hänen mukaansa ideakilpailuun jätetty ehdotus ei tuonut alueen kehittämiseksi uutta ajatusta. Kilpailutöitä ei jostain syystä tullut sen enempää määräaikaan mennessä.

Paju arvioi, että rakennuksen purkamisessa puhutaan mittaluokaltaan todennäköisesti kuusinumeroisesta luvusta.

–Ensimmäisen purkamisen jälkeen voidaan miettiä, mitä kiinteistön vanhemmalle osalle tehdään.

Oripään aiempi tekninen lautakunta antoi arkkitehtiopiskelijoille suunnatulle ideakilpailulle keväällä pari kuukautta lisäaikaa, koska saatujen kommenttien mukaan se sopi paremmin opiskelurytmiin. Elokuun alussa päättynyt jatkoaika ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta.

Kilpailussa oli kaksi vaihtoehtoa: vanhan osuusliikkeen alueen kaikkien kiinteistöjen purku ja koko alueen suunnittelu uudestaan sekä kaikkien muiden rakennusten paitsi keltaisen rautakaupan purku ja ympäristön suunnittelu sen rakenteita kunnioittaen. Näistä molemmista pyydettiin esitykset.

Oripään kunta osti Turuntien varrella keskeisellä paikalla olevan vanhan liikekiinteistön tanskalaiselta sijoitusyhtiöltä viime vuonna nimellisellä hinnalla.