Pöytyälle tarvitaan runsaasti lisää hoitohenkilöstöä

0
Hoitajamitoituksen kasvu tuo Pöytyälle huomattavia paineita palkata lisää henkilöstöä.

PÖYTYÄ. Hoitajamitoituslain muutos on tuomassa Pöytyän vanhuspalveluihin merkittäviä muutoksia. Pöytyällä on huomattavia paineita palkata lisää henkilöstöä ja tämän lisäksi perusturvajohtaja Eveliina Kiiski esittää Riihikodin palveluasumisyksikön muuttamista yhteisölliseksi asumiseksi itsenäisesti pärjääville ikäihmisille.

–Muutosesitys koskee Riihikodin Kurjenkellon kuutta paikkaa. Yksikkö oli kiinni koko vuoden 2020 ja on ollut nyt kuusi kuukautta auki. Kaikille paikan tarvitsijoille löytyy toinen paikka kunnan asumispalveluista, Kiiski sanoo.

Kiiski on muuttanut perusturvalautakunnan käsittelyssä ollutta esitystään, jossa hän esitti 10–11 uuden vakanssin perustamista, mutta ei muutoksia Riihikodin toimintaan. Kiisken uusi esitys on kunnanhallituksen käsittelyssä maanantaina. Kunnanhallitukselle tekemässään esityksessä Kiiski on laskenut, että Pöytyälle tarvitaan ensi vuonna kaksi lähihoitajaa ja viisi laitosapulaista lisää.

–Välillisen työn tekijöitä tarvitaan kaikissa Pöytyän asumispalveluyksiköissä ja näihin palkataan laitoshuoltajia tai hoiva-avustajia. Lähihoitaja tarvitaan Kartanokotiin ja Kotikarpaloon, Kiiski kertoo.

Hoitajamitoituksen kasvu tietää Pöytyälle noin 230 000 euron lisämenoja palkkakustannuksina, ja vuosi 2023 saattaa vielä tuoda lisää rekrytointipaineita. Kiisken mukaan tämä on kiinni muun muassa siitä, miten tehostetun palveluasumisen paikkamääriä kehitetään.

–Meillä on runsaasti tehostetun palveluasumisen paikkoja. Niitä on ollut tarkoitus vähentää ja siirtää henkilöstöä kotihoitoon, mutta tällä hetkellä asumispalvelupaikkoja ei ole mahdollista vähentää. Korona-aikana on tullut raihnaistumisia, Kiiski kertoo ja näkee, että tulevaisuudessa tulisi pohtia kevyempiä vaihtoehtoja kuten yhteisöllisen asumisen kehittämistä.

Kiiski on huolissaan siitä, miten uusiin vaatimuksiin pystytään vastaamaan. Työvoimapulan vuoksi Pöytyällä ei kesän 2021 aikana saatu täytettyä osa-aikaisia vakansseja eikä kaikkia vuosilomia ja poissaoloja saatu sijaistettua.

–Nyt syksyllä henkilöstön saatavuus on kuitenkin huomattavasti parantunut, Kiiski kertoo.

Hoitajamitoituslain mukaan toteutunut mitoitus tulee 1.1.2021 alkaen olla 0,60 ja 1.4.2023 alkaen 0,7 työntekijää asiakasta kohden. 1.10.2020 alkaen mitoituksen tulla olla vähintään 0,55, eikä välillisiä työtehtäviä eli tukipalveluja, kuten siivousta ja ruuan valmistusta, enää lasketa henkilöstömitoitukseen.