Kolumni: Se on iästä kiinni

0

Noin viikko sitten Sanna Marinin somepostaus herätti närkästystä. Boomerien pitäisi kuulemma relata. Relaaminen on tuttua, mutta mitä ne boomerit ovat?

Piti turvautua Herra Googlen apuun. Selvisi, että boomeri tarkoittaa ajastaan jälkeen jäänyttä, eli siis vanhaa nuorisokulttuurin paheksujaa. Ilmeisesti ihminen, joka ei ole koko sanaakaan kuullut, on ainakin kielellisesti ajastaan jäljessä.

No tietysti piti tämän jälkeen testata, olenko itse kielellinen boomeri vai ymmärränkö nuorisokieltä.

Alkuun testi tuntui hankalalta kunnes sain juonesta kiinni: jokseenkin kaikki testin sanat olivat johdannaisia (ja suomeksi äännettyjä) versioita englannista.

Oikein tuli nostalginen olo. Niin ne vaan nykyiset nuoret (joihin kolmekymppisetkin näköjään itsensä laskevat), rakentavat itselleen ryhmää näyttämällä, että osataan me ulkomaankieltäkin.

Samalla tapaa on toimittu ennenkin. Tosin noin sata vuotta sitten Helsingin (minkäs muun?) nuoret rikastuttivat slangiaan venäjästä väännetyillä sanoilla. Pari sataa vuotta sitten muodissa oli kyökkiruotsi, joten mallia otetaan näköjään aina joko varsinaisesti tai ainakin kulttuurin suhteen isäntämaasta.

Eli ollaan me boomerit ihan rauhassa ja relataan. Nuoriso noudattaa vain vanhaa perinnettä oman kielen aliarvostuksesta. Sitä paitsi, he ovat kuuliaisina lapsina ottaneet mallia vanhemmistaan. Eihän esimerkiksi keskusteluohjelmia tarvitse kuunnella kahtakaan minuuttia, kun voi bongata (tai siis löytää/poimia) sanavirrasta englanninkielisen sanan.

Mutta sitten ihan muuta. Tässä päivänä muutamana kuuntelin ohjelmaa, jossa kerrottiin rippikouluikäisten kasteiden lisääntyneen. Ripiltä kun ei voi päästä, jos ei ole kastettu, ja meillä alkaa olla jo aika paljon perheitä, joissa pikku piltille järjestetään kasteen sijasta nimiäiset. Sitten, noin 15 vuoden päästä vanhemmat hämmästyksekseen kuulevat, että teini haluaa kavereidensa kanssa rippikouluun.

Mutta tässä asiassa teinin tahto onkin vanhempien taskussa. Alle 18-vuotiasta kun ei voida kastaa ilman molempien vanhempien lupaa.

Enpä olisi uskonut, että nykymaailmassa kirkkoon kuuluminen on näin vaikea asia.

15-vuotias saa lain mukaan päättää itse ansaitsemiensa rahojen käytöstä ja jo 12-vuotias voi, jos terveydenhoitaja niin arvioi, olla tarpeeksi kypsä päättämään rokotuksen ottamisesta, mutta kasteelle mennään vain, jos molemmat vanhemmat sen sallivat. Tää hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

toimittaja evp
Päivi Perkiö
phperkio@gmail.com