Topmec muutti Alastarolta Pöytyälle – Konepaja asettui veneveistämön halleihin

0
Tuotantopäällikkö Aleksi Martikainen ja toimitusjohtaja Janne Sillanpää ovat Topmec Oy:n osakkaita. Yrityksen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja on porvoolainen Riku Aaltonen.

PÖYTYÄ/Lalli. Konepaja ja risteilijöiden sisustusasennuksia tekevä Topmec Oy on muuttanut Alastarolta väljempiin tiloihin Pöytyän Lallin yritysalueelle. Yritys on hankkinut omistukseensa vuonna 2018 konkurssiin menneen veneveistämön teollisuuskiinteistön ja remontoinut sitä omiin tarkoituksiinsa sopivaksi.

–Meillä on täällä 11 500 neliötä lämmintä tilaa. Alastaron tilat olivat huomattavasti pienemmät ja logistisesti haastavammat, toimitusjohtaja Janne Sillanpää kertoo.

Myös metallinkäsittelyn vaatimukset ovat kasvaneet. Lähtökohtana on, että työstettävät materiaalit ovat koko tuotannon ajan sisätiloissa. Ne siirretään ulos vasta, kun tuotteet ovat pintakäsittelyä myöten valmiit.

–Kun tekemisen puitteet ovat kunnossa, niin urakkatarjouksiakin uskaltaa tehdä.

Vanhan veneveistämön tonttikin on tilava, pinta-alaa on 6,5 hehtaaria.

–Teimme kaupat niin, että ostimme kiinteistön irtaimistoineen päivineen. Tällä hetkellä hallit lämpiävät öljyllä, mutta hakelämmitys on tulossa. Öljyllä lämmitettäisiin vain talven kylmimpänä jaksona.

Sillanpään mukaan sekä konepajan että risteilyalusten sisustuksen osalta työtilanne näyttää tällä haavaa hyvältä hiljaisemman alkuvuoden jälkeen.

–Töitä on nyt runsaasti ja myös ensi vuosi tuntuu hyvältä. Turun telakalla töitä on tiedossa vuoteen 2026 asti. Vuokrafirmat ovat avuksi, mutta toki paikallistakin osaamista kartoitetaan tulevaisuutta silmällä pitäen. Oma perusorganisaatio on kunnossa tämän hetken tarpeisiin.

Konepajapuolella Topmecin asiakkaita ovat isot rakennusliikkeet, muun muassa SRV. Yrityksen merkittäviin työllistäjiin kuuluu myös Harjavallan suurteollisuus, metalli- ja kemianteollisuuden keskittymä.

–Niihin urakoihin koetamme aina päästä mukaan. Humppilalaisille Maviteknik Oy:lle teemme Wärtsilän koneikkojen runkoja. Näiden lisäksi tulee yksittäisiä töitä ja tilauksia eri tahoilta.

Yhteistyötä Topmec tekee myös samalla Lallin alueella toimivan Siirtoruuvin ja auralaisen JPV-Engineeringin kanssa esimerkiksi töiden ruuhkapiikkien purkamisessa.

Lounasruokapaikkaa Lallin alueella ei nyt ole. Sillanpää uskoo, että palvelulle olisi käyttöä, sillä sen verran runsaasti alueella on työpaikkoja eri yrityksissä.


FAKTA

Topmec Oy on perustettu vuonna 1993.
Konepaja, joka tekee myös risteilyalusten sisustusasennuksia.
Liikevaihto noin kuusi miljoonaa euroa.
Henkilökuntaa alihankkijat mukaan lukien 50.
Muutti lokakuussa Alastarolta Pöytyän Lallin yritysalueelle.
Omistajat Riku Aaltonen, Janne Sillanpää ja Aleksi Martikainen.