Työvaateaitta uudisti ja laajensi – Witraktor toi huolto- ja varaosapisteen Oripäähän

0
Kirsi Isotalo, Julia Isotalo, Markku Vuolukka ja Eveliina Järvinen palvelevat työvaate- ja varaosa-asiakkaita Työvaateaitan tiloissa.

ORIPÄÄ. Työvaatteisiin ja erilaisiin suojaimiin erikoistunut Työvaateaitta on uusinut toimitilojaan sekä laajentanut myymälän tavaravalikoimaa. Uusi sortimenttikirjo yltää piensisustustuotteista ja lahjatavaroista aina pultteihin ja muttereihin asti. Myös myymälän jalkinevalikoima ja lahjatavaroiden määrä on kasvanut.

–Rautapuolen tarjontaa on lisätty, jotta jotain olisi saatavissa myös läheltä. Oripäässähän ei muutamaan vuoteen ole ollut rautakauppaa, yrittäjä Kirsi Isotalo sanoo.

Witraktor avasi John Deeren varaosa- ja huoltopisteen samassa osoitteessa Työvaateaitan kanssa Vuotavantiellä. Huoltopisteessä työskentelee kaksi mekaanikkoa, joista toinen kiertää tarvittaessa maakunnassa. Huollon käytössä on lähes 600 neliön halli.

Uudistusten myötä myymälän aukioloaikoja on laajennettu tuntuvasti. Joulun edellä kauppaa aiotaan käydä myös sunnuntaisin.

–Myymälän kasvanut aukiolo on kyllä näkynyt asiakasmäärissä.

Kirsi Isotalon lisäksi asiakkaita palvelevat varaosamyyjät Eveliina Järvinen ja Markku Vuolukka.

25 neliöstä 900 neliöön

Jussi Isotalon mukaan kaksi vuotta Vuotavantiellä toimineen Työvaateaitan myymäläpinta-ala on nykyisellään 900 neliötä, jotka olivat aikoinaan Oripään kangas- ja kudetalon käytössä. Suurta remontointia ei ole tarvittu.

–Yläkerrassa on painokoneet, joilla voidaan painaa firmojen omat logot työvaatteisiin.

Alkujaan Isotalot alkoivat pyörittää kauppaa oman kotinsa pihapiirissä 25 neliön aitassa, josta kaupan nimikin juontaa.

–Tarjontaa lisätään asiakkaiden toiveiden mukaan. Keväällä myyntiin tulee muun muassa ruohonleikkureita, Isotalo kertoo.

Oripää oli Vuolukan mukaan Witraktorille luonteva suunta laajentaa huolto- ja varaosaverkostoa keskelle vahvaa maatalousaluetta. Yrityksen lähimmät huolto- ja varaosapisteet ovat Liedon Avantissa ja Tampereella. Oripään toimipiste tuo palvelut lähemmäksi myös Ala-Satakunnan ja Vakka-Suomen alueen asiakkaita.

–John Deeren markkinaosuus Suomen traktorikaupassa on tuoreimman tilaston mukaan 16,5 prosenttia. Markkinaosuus on kahden vuoden aikana ollut nousussa. JD 6155R oli vuoden seitsemän ensimmäinen kuukauden aikana Suomen myydyin traktorimalli, Witraktorin aluemyyntipäällikkö Toni Kallionpää tietää.