Koronan ilmaantuvuus ennätystasolla – Ei vanhempia koulujen joulujuhliin

0

VARSINAIS-SUOMI. Tyksissä eilen tiistaina hoidossa kaiken kaikkiaan 14 koronapotilasta, joista alle viisi tehohoidossa. Terveyskeskussairaaloissa on kymmeniä potilaita hoidossa koronan vuoksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ilmoittama 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 275 ja on koko epidemian korkein.

–Sairaalahoidon ja erityisesti tehohoidon tarve on jo valtakunnallisesti ylittänyt sen, minkä ajatellaan olevan kriittinen raja. Meillä on Varsinais-Suomessa paljon koronapotilaita terveyskeskuksissa, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä terävöitti hieman voimassa olevia suosituksia kokouksessaan tiistaina.

Ei vanhempia koulujen joulujuhliin

Koronaryhmä suosittelee, että oppilaitoksissa järjestettäviin joulujuhliin osallistuvat ainoastaan oppilaat, opettajat sekä muu välttämätön henkilökunta.

Yksityistilaisuuksia järjestäessä tulee kiinnittää huomiota terveysturvallisiin käytäntöihin, joita ovat etenkin käsihygienia, riittävät turvaetäisyydet ja suunenäsuojuksien käyttö.

Jos pikkujoulujuhlia järjestetään sellaisessa paikassa, jossa koronapassia ei voida tarkistaa, koronakoordinaatioryhmä suosittelee harkitsemaan tarkkaan, voidaanko niitä ylipäätänsä järjestää.

–Pikkujoulujuhlia voidaan pitää, jos ne voidaan järjestää terveysturvallisesti, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Maski aina saatavilla

Tällä hetkellä maskisuositus koskee 4. luokkalaisia ja sitä vanhempia oppilaita. Mikäli alakoulussa todetaan merkittäviksi arvioituja tartuntaryppäitä, voidaan maskisuositus ulottaa koskemaan myös 1–3 vuosiluokkien oppilaita.

Koulu- tai kuntakohtaisesti voidaan harkita myös hybridi- tai etäkouluopetukseen siirtymistä rajoitetuksi ajanjaksoksi, jos oppilaitoksessa todetaan merkittäviä tartuntaryppäitä.

Muistutus hygieniasta harrastuksissa

Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaa voidaan jatkaa ottaen huomioon terveysturvalliset käytännöt kuten käsihygienia, riittävät turvaetäisyydet ja suunenäsuojuksien käyttö.

Harrastustiloissa ja niiden pukuhuoneissa on huolehdittava riittävistä turvaetäisyyksistä ja suunenäsuojuksen käytöstä. Tämä koskee sekä julkisia että yksityisiä harrastustiloja.

Ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä ja terveyskeskusten vuodeosastoilla tulee kiinnittää erityistä huomiota turvallisiin vierailukäytäntöihin, riippumatta asukkaiden, potilaiden, henkilökunnan ja vierailijoiden rokotestatuksesta.