ALUEVAALIT: Matti Rajala kantaa huolta työntekijöiden kuormituksesta

0
Matti Rajalan mukaan panostaminen sotealojen arvostukseen helpottaisi myös työvoimapulaa.

Miksi olet ehdolla tammikuun aluevaaleissa?
–Olen lähtenyt ehdokkaaksi, koska palveluiden pitää säilyä lähellä asiakasta. Uskon että minulla on annettavaa esimerkiksi sote-alojen työntekijöiden työhyvinvoinnin parantamisessa ja lähipalvelujen puolustamisessa. Pitää myös muistaa, että esimerkiksi koulupsykologipalvelut siirtyvät myös hyvinvointialueiden vastuulle.

Miksi joku muu kuin kotikuntasi asukas äänestäisi sinua?
–Olen koko maakunnan ihmisten asialla. Jokainen ihminen ja heidän palvelunsa ovat yhtä tärkeitä. Minä en erittele ihmisiä heidän asuinpaikkansa, tulonsa etnisyytensä tai minkään muunkaan perusteella.

Keskeisin tavoitteesi, jos tulet valituksi?
–Tasapuoliset ja oikeudenmukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Ajan myös työntekijöiden työhyvinvoinnin parantamista mihin kuuluvat turvalliset työehdot, palkka millä tulee toimeen ja työntekijöiden riittävyys ja kuormituksen vähentäminen.

Millaisia uhkia näet sote-uudistuksessa?
–Suurin uhka on, että palvelut keskittyvät enemmän isoihin keskuksiin. Uhka on myös työntekijöiden riittävyys ja kuormitus.

Millaisia mahdollisuuksia näet sote-uudistuksessa?
–Mahdollisuutena näen sen, että pystymme vaikuttamaan suurempaan ihmismäärään palvelujen tasa-arvoistamisen suhteen ja mahdollistetaan eri malleja laajemmaksi maakuntaan kuin tähän asti.

Pitäisikö yksityisillä palveluntuottajilla olla nykyistä merkittävämpi rooli palvelun tuottajina?
–Julkisen puolen täytyy olla johtavassa asemassa sosiaali- ja terveyspalveluissa, yksityinen voi olla tukijana niin kuin tähänkin asti.

Mitä tehdä sote-sektorin työvoimapulalle?
–Sote-sektorin työvoimapula on suuri ongelma, samoin myös opetus ja varhaiskasvatuspuolella. Ensisijainen asia on alojen maineen parantaminen työntekijöiden arvostuksen kautta. Työntekijät pitävät pyörät pyörimässä, ilman heitä ei olisi palveluja mitä järjestää. Palkkaus, työehdot ja arvostus kuntoon, niin uskon että myös sotealojen koulutuksiin haetaan huomattavasti enemmän. Työntekijöiden ääni täytyy saada kuuluviin entistä enemmän päätöksenteossa.

Mitä toivot paikallisista toimintamalleista säilytettävän?
–Hyviä malleja on ympäri maakuntaa ja niitä kannattaa tutkia ja ottaa mallia. Huonoista epätasa-arvoisista malleista pitää päästä eroon ja tavoitella hyviä palveluja, missä kaikki otetaan huomioon ja hoitoon pääsy nopeutuu.

Mistä toimintamalleista haluat ottaa mallia?
–Pöytyällä otettiin käyttöön maksuton ehkäisy alle 25–vuotiaille 1.1.2021. Tällaista mallia pitää tavoitella koko maakuntaan. Myös muita tasa-arvoistavia malleja löytyy taatusti ja niitä täytyy lisätä myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi asiakasmaksujen poisto ja mielenterveyden parantaminen lapsille ja nuorille kouluterveydenhoidon kautta ja syrjäytymisen ehkäisy.


Kuka?

Nimi, ikä, paikkakunta, puolue: Matti Rajala, 50, Pöytyä, Vasemmistoliitto
Ammatti ja koulutus: Veneenrakentaja, opiskelee tällä hetkellä lähihoitajaksi.
Keskeisimmät luottamustoimet tähän mennessä: Pöytyän toisen kauden kuntavaltuutettu, sivistyslautakunnan jäsen, teollisuusliiton Varsinais-Suomen vaikuttajien puheenjohtaja.