Itsenäisyyspäivää juhlittiin edelleen poikkeusoloissa, mutta yhtä hartaasti kuin aikaisemminkin. On ymmärrettävää, että itsenäisyyden juhlinnassa on surullinen sivumaku. Onhan keskuudessamme edelleen paljon ihmisiä, joilla on omakohtaista kokemusta itsenäisyyden kalliista hinnasta.
Siitä huolimatta – tai oikeastaan juuri sen vuoksi – on hyvä pitää mielessä, että sodanjälkeinen Suomi on menestystarina. Vuonna 1944 Suomi oli takapajuinen maatalousmaa, joka saattoi vain uneksia vauraan naapurimaansa Ruotsin elintasosta.
Muutamassa vuosikymmenessä Suomi ponkaisi moderniksi hyvinvointivaltioksi ja vieläpä niin, että kohonneesta elintasosta pääsi nauttimaan koko kansa.
Menestyksen vauhti taisi olla niin nopea, etteivät suomalaiset itsekään pysyneet perässä. Tästä kertoo ainakin se, että meillä on ollut vaikeuksia uskota todeksi niitä monia tutkimuksia ja artikkeleita, joissa Suomen menestystarina ja erinomaisuus asuinpaikkana todetaan.
Yksi suomalaisten vahvuuksista on ollut kyky rakentaa siltoja. Meillä on pääosin ollut laajoja enemmistöhallituksia ja räyhäkkäämmätkin politiikan tekijät on kyetty syleilemään salonkikelpoisiksi.
Koronakeskustelua seuratessa tulee kuitenkin mieleen, onko kyky yhtenäisyyteen menetetty tai ainakin heikentynyt? Liian moni haluaa olla oman elämänsä epidemiologi eikä oikeita terveysasiantuntijoita uskota. Seurauksena on, että tärkeät tehohoitopaikat täyttyvät rokottamattomista ja epidemia jatkuu.