SRVA-yhdyshenkilö on aina valmiina – Vapaaehtoiset hoitavat kolareissa loukkaantuneet eläimet pois maastosta

0
Kun loukkaantunutta eläintä jäljestetään, tähtäimen on oltava kunnossa. Usein SRVA-henkilöiden apuna on tehtävään koulutettu koira. Reino Kallio sanoo sen helpottavan huomattavasti löytämistä.

PÖYTYÄ. Reino Kallion puhelin pirahtaa keskimäärin kerran päivässä poliisin soittaessa hänelle. Ei sen vuoksi, että hän olisi ollut pahoilla teillä, vaan sen takia, että hän toimii SRVA- eli suurriistavirka-apuyhdyshenkilönä Pöytyän seudun riistanhoitoyhdistyksessä, johon kuuluu myös Oripään alue.

Kyse on vapaaehtoistoiminnasta, jossa metsästäjät hoitavat kolareissa loukkaantuneet tai kuolleet eläimet pois maastosta virumasta. Vaikka kolareita sattuu ympäri vuoden, ehdoton piikki on marraskuussa.

– Se on pahin aika, sillä kuun puolivälissä on kovin kiima-aika menossa ja pukit saattavat juosta aivan sekopäisinä naaraiden perässä, Kallio kertoo vuoden kiireisimmästä ajasta.

Poliisilta Kallio saa tarkemmat tiedot, mitä on tapahtunut ja missä. Sen jälkeen hän soittaa kyseisen alueen metsästysseuran yhdyshenkilölle, joka lähtee jäljestämään eläintä.

–Liikkeelle on hyvä päästä mahdollisimman nopeaan, ettei eläin joudu turhaan kitumaan, Kallio kertoo ja sanookin vapaaehtoisilla olevan aina välineet valmiina odottamassa.

Usein lähtö tulee hämärään tai jopa pimeään aikaan, ja silloin erityisen hyvänä apuna toimii koira.

–Tähän työhön koulutettu koira merkkaa verijäljen ja sen avulla tunnistetaan loukkaantunut eläin metsästä. Silloin ei mene aikaa siihen, että jahdattaisiin vääriä yksilöitä.

Eläimen etsimistä auttaa se, jos kolarin ajanut henkilö on muistanut merkata paikan.

–Heti sen jälkeen, kun on soittanut hätäkeskukseen, pitäisi ehdottomasti muistaa laittaa joku muovipussi tai muu merkki, missä kolari sattui, Kallio painottaa.

Lähtö voi tulla yölläkin

Kun puhelin pirahtaa keskellä yötä, Reino Kallio sanoo, että ei se aina välttämättä tunnu niin mukavalta.

–Vapaaehtoisia on kuitenkin vielä onneksi riittänyt ja he ovat sitoutuneita. Siksi tätä tehdäänkin, hän kertoo ja kiittelee samalla viranomaisia auttavia talkoolaisia.

Kun Kalliolta kysyy syytä, miksi kukaan haluaa lähteä keskellä yötä pimeään metsään ilman korvausta, hän arvioi jokaisella olevan omat motiivinsa.

–Syitä on erilaisia, mutta jotkut haluavat esimerkiksi koiralle työtä. Myös tieto siitä, että eläimet eivät jää kärsimään, on tosi tärkeä, hän puntaroi.

Jokin aika sitten Varsinais-Suomen aluekokouksesta lähti Riistakeskukselle esitys, jossa toivotaan pientä korvausta vapaaehtoisille.

–Jos voisi saada edes kilometrikorvauksen, niin sekin olisi jo hyvä asia.

Tällä hetkellä virka-apuyhdyshenkilö saa ainoastaan pitää kuolleen ruhon itsellään.

–Valitettavan vähän niistä jää ihmisravinnoksi, mutta moni antaa sitten koiralle tai käyttää haaskana.

Yläneellä paukkuu eniten

Pöytyä on parin viimeisen vuoden aikana noussut seudun kolaritilastojen kärkeen. Reino Kallio laskee, että Pöytyällä ja Oripäässä sattui viime vuonna kaikkiaan 370 hirvieläinkolaria.

–Se oli aivan huippuvuosi, hän toteaa.

Tänä vuonna suunta on ollut hiukan laskussa, sillä marraskuun lopussa oli tapahtunut kymmenen kolaria vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Eniten pamahteli Yläneen suunnassa, kun Turunväylällä merkattiin 142 törmäystä marraskuun loppuun mennessä. Myös Yläneeltä Oripäähän johtavalla tiellä on kasvua, ja tänä vuonna siellä on kirjattu 27 kolahdusta. Sen sijaan Kantatie 41:llä kolarit ovat jopa vähentyneet parilla tapauksella ja Ysitiellä määrät ovat pudonneet selvästi.

–Marraskuun lopussa Kantatiellä oli kirjattu sata tapausta ja Ysitiellä 84.

Hirvieläinkolareiden lisääntymiselle tai vähentymiselle on Kallion mukaan useitakin syitä. Yksi syy vähenemiselle voi olla esimerkiksi keltaisten nauhojen vetäminen tienvarsiin, mikä saattaa herättää myös autoilijat tarkkailemaan ympäristöään. Kolarien lisääntymiselle voi puolestaan syynä olla liikenteen vilkastuminen. Valkohäntäpeurat ja metsäkauriit saavat nykyään myös enemmän jälkeläisiä kuin ennen, joten Kallion mukaan kannat ovat kasvaneet voimakkaasta tehometsästyksestä huolimatta.


FAKTA

Vältä riistaonnettomuus
Vähennä nopeutta hirvieläinmerkin nähtyäsi
Käytä kaukovaloja mahdollisimman paljon
Seuraa tarkasti tien reuna-alueita
Ole erityisen tarkkana hämäräaikaan
Väistä tielle tulevaa eläintä takaa

Kolarin sattuessa
Varoita muuta liikennettä asettamalla varoituskolmio
Huolehdi loukkaantuneista
Soita 112 ja kuuntele ohjeet
Ilmoita ja merkkaa onnettomuuspaikka mahdollisimman tarkasti