Aura ja Koski jäivät yhteistyön varaan

0
Jukka Leino oli Auran ääniharava aluevaaleissa, mutta jäi valitsematta. Leino uskoo, että sote-keskuksia tulee olemaan harvemmassa kuin terveyskeskuksia nykyään. Luentevinta olisi pitää ovet auki ainakin Aurassa, joka on suurin keskus (Kuva: Asko Virtanen)

AURA, KOSKI. Auranmaalla kaksi kuntaa eli Aura ja Koski jäivät ilman omaa edustajaa aluevaaleissa. Näin siitäkin huolimatta, että Kosken ääniharava Heikki Pietilä (kesk) sai 450 ääntä. Äänistä 370 tuli kotikunnasta. Pietilä olikin kuntansa ylivoimainen ääniharava ja ylsi varasijalle.

Auran suosituin ehdokas oli Jukka Leino , joka sai 233 ääntä. Niistä 154 tuli kotikunnasta ja aluevaltuustopaikka jäi haaveeksi.

Ehdokkaille on yhteistä se, että vaikka ääniä tuli kotikonnuilta runsaasti, muissa kunnissa saalis oli laiha.

Miten auralaisten ja koskelaisten elämään vaikuttaa se, ettei heill ole omaa edustajaa aluevaltuustossa vai vaikuttaako mitenkään?

Monia tapoja vaikuttaa

Heikki Pietilä näkee, että sillä on ehdottomasti merkitystä, onko kunnalla aluevaltuustossa oma edustaja vai ei. Hän kuitenkin muistuttaa, että on muitakin tapoja vaikuttaa.

–Todennäköisesti lautakuntiin avautuu vaikutusmahdollisuuksia. Meillä on myös hyvät yhteistyökanavat esimerkiksi Loimaan, Someron ja Pöytyän suuntaan, joten vaikutusmahdollisuuksia on, sanoo myös kunnanhallituksessa puhetta johtava Pietilä.

Äkkinäisiin muutoksiin palvelurakenteessa hän ei usko.

–Lähivuodet mennään vanhoilla systeemeillä. Uskon, että terveysasema Koskella säilyy, Pietilä näkee ja painottaa, että on tyytyväinen omaan äänimääräänsä, vaikka menestys ylsikin vain varasijalle.

Oma edustaja tavoitteena

Jukka Leino myöntää, että oma edustaja oli luonnollisesti kaikilla tavoitteena , mutta nyt on vain luotettava siihen, että valitut edustajat ajavat koko alueen etua.

–Yhteiselle ehdokkaalle ei olisi yhtä köyttä riittänyt. Seuraavissa vaaleissa ääniä varmaan keskitetään enemmän, Leino ennustaa.

Leinon mukaan on todennäköistä, että terveyskeskusverkko tulee harvenemaan.

–Pöytyän ja Auran alueella on nyt neljä terveyskeskusta, mutta vain 12 000 asukasta, Leino muistuttaa ja sanoo päivänsä todennäköisenä, että tulevaisuudessa Auranmaalla on vain yksi sote-asema. Luentavana paikkana hän pitää suurinta keskusta eli Auraa.

Auran kunnanhallituksen puheenjohtaja Tomi Kauhanen (kok) myöntää, että omien etujen valvominen olisi helpompaa jos olisi oma edustaja.

–Pöytyän kanssa voidaan varmasti tehdä yhteistyötä ja saada lautakuntiin omia edustajia. Yhteisehdokkaastakin Aurassa keskusteltiin syksyllä, mutta se ei ottanut tuulta purjeisiin, Kauhanen sanoo.

Auran kunnanjohtaja Terhi Källi muistuttaa, valtuutetut edustavat koko aluetta. Valtuuston kokoonpanossakin on iloittavaa.

–Pienistä kunnista tuli edustajia ilahduttavan paljon ja yhteistyötä päätöksenteko joka tapauksessa vaatii, Källi muistuttaa.

Tiedonsiirto käynnissä

Hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen varajäsen, Marttilan kunnanjohtaja Carita Maisila , uskoo, että hyvinvointialueen hallinnossa valitaan lautakuntamalli, mikä saattaa avata vaikutusmahdollisuuksia myös niille, jotka eivät tulleet valituksi aluevaltuustoon.

Se millaisia lautakuntia mahdollisesti tulee millä perusteella niiden jäsenet valitaan, on tosin vielä täysin auki.

Maisila uskoo, että tiukkana pidetystä aikataulusta huolimatta hyvinvointialueet ovat toimintavalmiina vuoden vaihteessa.

–Tiedonsiirtovaihe on kunnissa menossa. Kyllä tämä tästä, Maisila toteaa.