Auranmaalla äänestettiin keskimäärin muuta Varsinais-Suomea vilkkaammin

0

AURANMAA. Auranmaa saa väkilukuaan vastaavan määrän valtuutettuja hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Auranmaalta aluevaltuustoon valittiin Sanna Pitkänen (kok), Annika Saarikko (kesk) ja Lauri Heikkilä (ps).

Äänestysaktiivisuus oli Auranmaalla vilkkaampaa kuin Varsinais-Suomessa keskimäärin, mutta viime vuoden kuntavaaleista aktiivisuus laski. Auranmaalaisista tarvasjokelaiset pois lukien äänioikeuttaan käytti 51,6 prosenttia. Äänestäminen oli joka kunnassa vilkkaampaa ennakkoon kuin varsinaisena vaalipäivänä.

 

Vielä tarkistamattoman vaalilaskennan mukaan keskusta oli Auranmaalla ylivoimainen ykkönen 42,2 prosentin kannatuksella. Vaalituloksessa tämä ei näy, sillä äänet jakaantuivat kunnittain ja kyläkunnittain liian monelle ehdokkaalle. Esimerkiksi keskustan kolmen Pöytyän kärkiehdokkaan, Juha Lehtisen, Rauno Kajanderin ja Marika Loposen yhteisäänimäärällä yksi pöytyäläinen olisi ponnistanut aluevaltuustoon. Nyt vain Lehtiselle heltisi seitsemäs varasija ja Oripään Annika Saarikko edustaa ainoana keskustalaisena Auranmaata aluevaltuustossa.

Saarikko keräsi 495 ääntä ympäri Auranmaata, mutta selkeästi eniten Oripäästä. Saarikon yhteensä 2006 äänestä yli 75 prosenttia tuli muualta kuin Auranmaalta. Äänisaalissa kokoomuksen Sanna Pitkänen päihitti Saarikon Auranmaalla keräten Auranmaalta 609 ääntä ja nousten alueen ääniharavaksi. Yhteensä 794 ääntä saanut Pitkänen keräsi kannatusta myös muualta.

Kokoomus oli Auranmaalla vaalien kakkonen 20,5 prosentin kannatuksella. Kolmanneksi nousi Perussuomalaiset 13 prosentin kannatuksella. Perussuomalaisten Lauri Heikkilä lunasti valtuustopaikan, vaikka keräsi Auranmaalta vasta yhdeksänneksi eniten ääniä.

Sosialidemokraattien kannatus oli Auranmaalla 9,3 ja Vasemmistoliiton 8,2 prosenttia. Vihreät sai Auranmaalta 2,5 ja Kristillisdemokraatit 1,5 prosentin kannatuksen. Liike Nyt ja Valta kuuluu kansalle saivat kumpikin 1,4 prosentin kannatuksen. Ehdokkaiden kymmenen kärkeen ei noussut ehdokkaita Auranmaan ulkopuolelta. Koski, Aura ja Tarvasjoki jäivät vaaleissa ilman omaa edustajaa.


 

Varsinais-Suomen aluevaltuusto

Kok.: 23,6 % kannatus, 18 paikkaa.
SDP: 19 % kannatus, 16 paikkaa.
Kesk.: 15 % kannatus, 12 paikkaa.
Vas.: 12,4 % kannatus, 10 paikkaa.
PS: 10,1 % kannatus, 8 paikkaa.
Vihr.: 9,2 % kannatus, 7 paikkaa.
RKP: 4,7 % kannatus, 5 paikkaa.
KD: 2,6 % kannatus, 2 paikkaa.
Liik.: 2 % kannatus, 1 paikka.