Ei määräänsä enempää

0

Tykkään loppuvuodesta. Se on siitä jännää aikaa, että siinä on odotuksen tuntua aina marraskuusta alkaen. Odotus ja kihelmöinti vain tiivistyy, mitä lyhyemmiksi päivät käyvät. Kun joulukuu alkaa, ollaan jo melkein siellä, mutta kuitenkin saa vielä rauhassa nauttia odotuksen tuomasta jännityksestä. Työtä on myös paljon jäljellä, mikä onneksi tuo tauon kihelmöintiin.

Talvipäivänseisauksen aikaan ollaan jo niin lähellä h-hetkeä, että voi alkaa laskea tunteja varsinaiseen ja päästää itsensä leijuntatilaan. Lopulta jouluaaton koittaessa lähtee ystäville vielä viimeiset joulutervehdykset, ja sitten voikin sulkea maailman hetkeksi ympäriltään. Rakastan niitä muutamia päiviä, kun hiljaisuus laskeutuu.

Joulun jälkeen nirvanasta heräillessä alkaa välipäivien tyhjäkäynti. Olo on hiukan ontto eikä mihinkään oikein osaa tarttua. Uuteen vuoteen valmistautuminen ei ole läheskään niin intensiivistä kuin jouluun. Sitä ikään kuin vain odotellaan, täydennetään hiukan jääkaappia ja ostetaan mahdollisesti paukkuja. Päivät kuluvat puuhastellessa.

Kun päästään tammikuun puolelle, kierrokset alkavat lisääntyä, mutta loppiainen kuitenkin rauhoittelee tahtia. Meno on puolitehoista, mutta ei sentään enää ihan pysähtynyttä. Juhlapyhät alkavat tulla jo vähän korvista, kuusi nyt viimeistään pitää saada pihalle ja joulukoristeet ullakolle. Onhan tässä jo juhlittu ja fiilistelty.

Huh, viimein se koittaa. Arki. Täytyy myöntää, että siihen on mukava taas palata. On ihana vilkutella aamulla lapselle, kun hän lähtee iloisena loman jälkeen kouluun. Kiva istahtaa tutulle työtuolille ja avata tietokone. Tästä se taas lähtee: uusi vuosi ja härkäviikot.

Niin ihanaa kuin joulunodotus, joulu ja loma onkin, ei niitäkään määräänsä enempää jaksa. Arki on kuitenkin se, jota kuuluu elää, ja pienen tauon jälkeen sitä osaa taas arvostaa. Tuttuja rutiineja kahvitaukoineen.

Arkeen kuuluvat myös tutut ruoat, nakkikastikkeet ja makaronilaatikot. Ei enää suklaata aamupalaksi, kinkkua välipalaksi ja juustoja lounaaksi. Illallakaan ei enää syödä suolakeksejä ja juoda glögiä. Miten ihanalta sekin osaa tuntua. Ei enää ympärivuorokautista kestoähkyä vatsassa, vaan normaali näläntunne aamulla herätessä. Lounasaikaankin alkaa vatsa taas kurnia ja tekee mieli ihan oikeaa ruokaa. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, helmikuussa alkaa farkunnappikin mahtua taas kiinni. Silloin viimeistään ovat pienimmätkin lomanrippeet jääneet taakse.

toimituksen avustaja
Sari Holappa
sari.holappa@avl.fi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here