Koronarajoituksia kevennettiin Lounais-Suomessa – Auranmaalla tartuntamäärät kääntyivät laskuun

0

LOUNAIS-SUOMI, AURANMAA. Koronarajoituksen kevenivät Lounais-Suomessa. Lounais-Suomen aluehallintoviraston perjantaina antama päätös vapauttaa kaikki aiemmin suljetuiksi määrätyt liikunta-, urheilu-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettävät tilat. Sisätiloissa pidättäviin tilaisuuksiin voi jatkossa osallistua korkeintaan 50 prosenttia suurimmasta osallistujamäärästä, joka tilaan on sallittua ottaa. Ulkotiloissa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on mahdollista ilman henkilömäärärajaa. Päätös on voimassa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa 29.1.–15.2.2022.

Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan jää edelleen voimaan määräys, joka velvoittaa erilaisten asiakas- ja yleisötilojen hallinnoijat ehkäisemään lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä. Velvoitteen voi toteuttaa toimijan itse harkitsemilla keinoilla, esimerkiksi porrastamalla kävijöiden liikkumista, rajaamalla osallistujamäärää tai sijoittamalla toiminta- ja oleskelupaikat riittävän etäälle toisistaan.

TARTUNTAMÄÄRISSÄKIN alkoi viime viikolla näkyä valoa tunnelin päässä, kun tartuntamäärät kääntyivät Auranmaalla laskuun. Edelleen tartuntoja todettiin yli sata, yhteensä 111, mutta toissaviikon ennätyslukemasta jäätiin yli 30 tartunnalla.

Tartuntoja tuli viime viikolla Auranmaan kaikkiin kuntiin, mutta valtaosa Pöytyälle, 58, ja Auraan, 39. Oripäähän THL kirjasi seitsemän, Marttilaan viisi ja Koskelle kaksi uutta tartuntaa. Liedossa uusia tartuntoja tuli 113 ja Loimaalla 90.