Koulujen erilaiset karanteenikäytännöt hämmentävät – Ohjeistukset vaihtuvat tiuhaan tahtiin

0

AURANMAA. Kuinka tulee toimia, jos oppilas on altistunut hengitystieinfektiolle tai koronavirukselle? Ohjeistukset ja käytännöt eroavat nyt eri kunnissa ja kouluissa toisistaan ja hämmentävät vanhempia. Liedossa altistumisiin viime viikolla otettu tiukka linja herätti osassa tarvasjokelaisia vanhempia huolta mahdollisista turhista ja pitkistä poissaoloista. Viikonlopun aikana Lieto muuttikin linjaustaan.

Aluksi Lieto linjasi, että kotona hengitystieinfektiolle tai koronavirukselle altistuneiden oireettomienkin oppilaiden tulee jäädä kotiin siihen asti, kunnes viimeisenä sairastuneen perheenjäsenen oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta. Vanhemmat pelkäsivät, että näin toimien oireettomille oppilaille kertyy pitkiä poissaoloja myös tapauksissa, joissa kyseessä on perusflunssa.

Lieto muutti linjaustaan niin, että koronan kotitestien tulokset huomioidaan. Eilen torstaina ohjeena oli, että kotona flunssalle altistunut oireeton oppilas saa mennä kouluun, kun sekä flunssainen perheenjäsen että oppilas ovat saaneet kahden päivän välein otetuista testeistä negatiivisen tuloksen. Koronatapauksissa pätee edelleen alkuperäinen ohjeistus.

Tarvasjoen koulun rehtorin Outi Niemisen mukaan tilanne koulussa oli viime viikolla melko rauhallinen, eikä koronaepidemia hänen mukaansa näkynyt koulun arjessa laajoina poissaoloina. Etäopetusta ei pystytä tarjoamaan kotikaranteeniin määrätyille oppilaille niin kauan kuin opettajilla on samanaikaisesti lähiopetusta. Niemisen mukaan siitä on ollut puhetta, josko oppilaisiin voitaisiin kuitenkin hetkittäin ottaa etäyhteys.

KOULUJEN erilaiset käytännöt ja toimintaohjeet johtuvat muun muassa siitä, tehdäänkö kunnassa vielä koronanjäljitystyötä. Pöytyällä jäljitystyötä tehtiin vielä viime viikolla, joten karanteenipäätökset tulivat ainakin vielä viime viikolla tartuntatautiyksiköltä.

–Otamme huoltajan ilmoittamat koronapositiiviset, terveydenhoidon toteamat ja karanteeniin asetetut oppilaat etäyhteyteen, vaikka varsinaisesta etäopetuksesta ei enää voida puhuakaan. Ne karanteeniin määrätyt, joista tieto tulee virallista kanavaa pitkin, saavat etäopetusta. Jos kuitenkin samalla luokalla on oppilaita sekä että, niin tietenkin kaikille tulee samasta tuutista etäopetusta, Elisenvaaran yhtenäiskoulun rehtori Mika Virtanen kertoo.

Oripään koulun oppilaita kehotetaan tekemään kotitesti, jos oppilaalla epäillään tartuntaa tai altistumista. Jos oppilas on lähes oireeton ja kotitestin tulos negatiivinen, oppilas voi mennä kouluun.

–Jos oppilaalla todetaan korona, niin tähän asti terveydenhuolto on tehnyt eristämispäätöksen. Sairaana ei saa joka tapauksessa tulla kouluun. Jos oppilas koulupäivän aikana saa oireita, siirrämme hänet yksityiseen tilaan odottamaan kotiutumista, Oripään koulun rehtori Mika Virtanen kertoo.

Uutinen päivitetty Liedon käytäntöjen osalta 27.1. kello 10.13.